Lapsettomuuden kokenut rohkaisee: Jumalalla on hyvä suunnitelma jokaisen elämälle

Kasvatustieteiden tohtori ja toimittaja – kirjailija Elina Rautio on käynyt läpi lapsettomuuden surun. Pian hänestä ja miehestään Joonatan Rautiosta tulee adoptiovanhemmat.

”Kävelemme käsi kädessä autolle. Mielessäni kaikuvat Naistenklinikan lääkärin sanat: ’Teillä on kaksi vaihtoehtoa: luovutettu munasolu tai adoptio.’ Vasta muutaman korttelin ajettuamme sanat todella jysähtävät tajuntaani. Tämä elämäntilanne voi oikeasti olla lopullinen: on todennäköistä, ettei minusta koskaan tule biologista äitiä”, Elina Rautio kuvaa tuoreessa kirjassaan Sylissä suru – Lapsettomuus hengellisenä kriisinä. Kirjassa Elina kertoo oman tarinansa lisäksi seitsemän muun lapsettoman naisen tarinan.

Lapsen toivosta lapsettomuuden suruun

Elina ja Joonatan Rautio menivät naimisiin vuonna 2008. Elina oli 30-vuotias ja Joonatan 34. Kahta vuotta myöhemmin he päättivät, että lapsi olisi tervetullut. Elina ei kuitenkaan tullut raskaaksi. ”Virallisesti pariskunta määritellään lapsettomaksi, jos se on ollut vuoden ajan säännöllisesti suojaamattomassa yhdynnässä naisen tulematta raskaaksi”, Elina tuo esiin.

Vuonna 2013 pariskunta hakeutui lapsettomuustutkimuksiin. Kokemus epäempaattisesta lääkäristä ja hoitojen eettisyyden pohdinta johtivat kuitenkin siihen, etteivät he aloittaneet hoitoja. Siinä vaiheessa pariskunta myös ajatteli, että jos Jumala haluaa antaa heille lapsia, he saavat niitä luonnollisella tavalla.

Rautiot palasivat lapsettomuustutkimuksiin keväällä 2015. He olivat toivoneet lasta jo viiden vuoden ajan, mutta saivat nyt kuulla, että ainoat jäljellä olevat vaihtoehdot olivat adoptio tai koeputkihedelmöitys luovutetuilla munasoluilla. Pariskunta koki, että luovutetun munasolun käyttäminen ylittäisi heidän oikeaksi kokemansa rajan. Adoptiosta Elina oli aiemmin ajatellut, että se ei olisi hänen juttunsa, mutta alkoi lämmetä ajatukselle sulateltuaan asiaa ja keskusteltuaan tuntemiensa adoptiovanhempien kanssa.

Pariskunta ilmoittautui adoptioneuvontaan. ”Vaikka meille ei tapahtunut fyysistä ihmettä, että olisin tullut raskaaksi, niin se on ihme, että nyt, kun olemme adoptioprosessissa, koen, että näin tämän piti mennä”, Elina iloitsee.

Sinä keväänä Elinalla oli kuitenkin jatkuvasti painostava, alakuloinen ja itkuinen olo.

”Olin lapsesta asti haaveillut omasta perheestä ja äitiydestä. Aiemmin en ollut edes kunnolla ajatellut lapsettomuusvaihtoehtoa. Olin toivonut koko ajan, että ihme tapahtuu. Monet kirjaa varten haastattelemistani naisista kuvaavat tätä jojo-ilmiötä: Aina, kun heille tulee kuukautiset, tulee myös pettymys ja suru, mutta sitten he kuitenkin alkavat taas toivomaan lasta.”

”Jumalalla ei ole kärsimystaulukkoa”

Lapsettomuudesta ei ole juurikaan kirjoitettu kristillisestä näkökulmasta. Elina Rautio päätti tarttua vaikeaan ja vaiettuun aiheeseen. ”Tahaton lapsettomuus on yhä yleisempi ongelma. Se koskettaa noin joka viidettä pariskuntaa, ja siitä kärsivät myös ne, jotka eivät toiveistaan huolimatta ole löytäneet itselleen puolisoa”, Elina kirjoittaa Sylissä suru -kirjassa. Linda P. Salzerin lapsettomuuskriisiteorian mukaan alun järkytyksen ja torjunnan jälkeen seuraa reagoiminen; viha ja ”miksi juuri minulle” -kysymykset. Sitten lapseton käy läpi surun ja lopulta hyväksyy lapsettomuutensa.

Elina yritti hypätä suoraan lapsettomuuden hyväksyntään. Hän ajatteli, että kunnon uskovan pitäisi ottaa kaikki kiitollisuudella vastaan. Se ei kuitenkaan onnistunut. Joissakin tilanteissa lapsettomuus nousi erityisesti pintaan.

”Sukulaiseni teki äidinpuoleisesta suvustani historiikkikirjan. Siinä oli sukupuu, jossa äidistäni lähti veljeni ja minä. Veljeni alla olivat hänen lapsensa. Katsoin sukupuuta. Näin siinä minun ja mieheni nimet. Ajattelin, että loppuuko tämä meidän sukuhaara nyt tähän. Tajusin, ettemme ehkä ikinä saa lasta. Siinä oli jotain hyvin lopullista.”

Elina kipuili paljon sen kanssa, miksi Jumala kielsi häneltä jotakin sellaista, jonka Hän oli jo luomisessa suunnitellut ja asettanut osaksi naisen kutsumusta – äitiyden. Hänen oli vaikea ymmärtää omien suunnitelmiensa ja Jumalan suunnitelman välistä ristiriitaa. Se sai hänet tuntemaan, että Jumala ei joko näe eikä kuule tai ei välitä hänen tarpeistaan. Toisaalta nainen ajatteli, ettei hänellä ole oikeutta surra, kun monella asiat olivat paljon huonommin: Yksi hänen ystävistään oli menettänyt lapsensa, toinen puolisonsa ja kolmas kärsi vakavista terveysongelmista.

Lopulta Elina alkoi uskaltaa ilmaista Jumalalle kielteisiä tunteitaan.

”Jumalalla ei ole kärsimystaulukkoa, että kun näin paljon kärsit, näin paljon saat surra. Jumala ei vertaa meitä toisiimme. Hän on empaattinen Jumala. Lapsettomuus on karsinut suorittajauskovan minusta. Päästin irti kiltin uskovan roolista ja sanoin Jumalalle rehellisesti, että minusta tuntuu pahalta, en ymmärrä Häntä ja epäilen, ettei Hän kuule minua.”

Yksi Elinan selviytymiskeinoista oli elää mahdollisimman täysipainoista elämää. Hän työskenteli kutsumustyössään viestintäalalla ja vietti aikaa sekä ystäviensä että puolisonsa kanssa. Hän kävi myös lukuisia keskusteluja lapsettomuudesta. Nainen kannustaakin puhumaan asiasta avoimesti.

”Aina kun olen kertonut lapsettomuudesta, ihmiset ovat suhtautuneet ihanasti. Olen saanut yllättäviltäkin tahoilta esirukoilijoita ja kuulla muista samassa tilanteessa olevista ihmisistä. Löysin haastateltavat kirjaankin, kun itse avauduin.”

Raamatusta rohkaisua ja samastumiskohteita

Elina Rautio alkoi käydä läpi lapsettomuuden kipua yhdessä Jumalan kanssa. Nainen ryhtyi purkamaan tuntojaan rukouspäiväkirjaan ja lukemaan Raamattua toivoen, että Jumala puhuisi hänelle sen kautta.

”Jumalan rakkauden suuruus alkoi puhutella minua Raamatussa. Ymmärsin, että loppujen lopuksi onnellisuus, ilo tai rauha tai minun arvoni ei ole siinä, mitä minulle tapahtuu tai toteutuvatko unelmani, vaan onneni on olla lähellä Jumalaa. Hänen yhteydessään minulla on elämän täyteys.”

Raamatusta Elina löysi vertaistukea lapsettomuuden kokeneiden naisten, kuten Hannan, Saaran ja Elisabethin, elämäntarinoista. Häntä puhuttelivat myös muiden kuin lapsettomien kohtalot, erityisesti kertomus verenvuotoa sairastaneesta naisesta, joka kurottautui väkijoukossa Jeesusta kohti yrittäen saada kiinni hänen viittansa liepeestä. Saatuaan siitä kiinni nainen parantui.

”Raamatussa on monia tilanteita, joissa on menetetty toivo, mutta sitten Jumala on toiminut. Se on rohkaissut minua. Jumalan käsikirjoitus elämälleni on lopulta paras mahdollinen. Raamatussakin kaikista kivuista ja vastoinkäymisistä tulee jotain upeaa lopputuloksena. Luotan Jumalan viisauteen ja Hänen kauniiseen suunnitelmaansa”.

Tuoreen kirjansa kautta Elina haluaa rohkaista lapsettomuudesta kärsiviä luottamaan Jumalaan ja tarjota heille selviytymiskeinoja ja vertaistukea. Naisen oma äitiyshaave on viimein toteutumassa, kun Rautiot saavat tämän vuoden kuluessa adoptiolapsen Taiwanista.

Teksti: Milla Suonio

Juttu on julkaistu Elämä-lehdessä 3/2019

Aiheet