Ksenoglossiaa ilmenee edelleen

 

Yleisin kielilläpuhumisen muoto on tunnistamattomien äänteiden spontaani puhuminen

Kielilläpuhuminen tunnetulla mutta puhujalle vieraalla kielellä on ilmiö, joka globaalin helluntaiherätyksen alkuvaiheessa ymmärrettiin välineeksi maailman evankelioimiseen ennen Jeesuksen pikaista paluuta. Lähetyskieli-ajatus ei ole säilynyt, mutta ksenoglossiaa esiintyy edelleen – myös Suomessa.

Suomen helluntailais-karismaattisissa seurakunnissa kenties normaalein kielilläpuhumisen muoto on sisäiseksi rakennukseksi harjoitettu glossolalia, tunnistamattomien äänteiden ja lauseiden spontaani puhuminen, joka ymmärretään uskovan ja Jumalan väliseksi rukouskieleksi. Silti seurakunnissa esiintyy kokemuksia myös ksenoglossiasta – tunnetulla ja jossain päin maailmaa käytetyllä kielellä puhumisesta rukoustilanteessa sellaisen henkilön toimesta, joka ei normaalisti osaa puhua kyseistä kieltä.

Azusa-kadulla kuultiin latinaa, zulua ja ”bohemiaa”

Gobaalin helluntaiherätyksen syntyessä 1900-luvun alussa kielilläpuhuminen ymmärrettiin aluksi maailmalla esiintyvien kielten puhumiseksi. Esimerkiksi helluntailiikkeen kantaisiin kuuluva yhdysvaltalaispastori Charles Parham (1873-1929) piti nimenomaan ksenoglossiaa aitona kielilläpuhumisena, eikä hyväksynyt glossolaliaa raamatullisena ilmiönä.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Myös helluntailiikkeen ”alkuseurakunnassa”, Los Angelesin Azusa-kadulla, esiintyi alkuvaiheessa ksenoglossiaa. Seurakunnan julkaiseman The Apostolic Faith -lehden mukaan kokouksissa kuultiin muun muassa kreikkaa, latinaa, hepreaa, kiinaa, japania, zulua ja muita Afrikan kieliä, hindiä, bengalia, Intian murteita sekä eskimoiden kieltä. Lisäksi kuurojen kerrottiin viittovan joitakin vieraita viittomia.

Heprean taivutusmuodot osuivat kohdalleen

Pidettiinpä Topekasta ja Azusa-kadulta kerrottuja yksityiskohtaisia raportteja kuinka luotettavina tahansa, ksenoglossia ei ole vierasta myöskään nyky-Suomessa.

Keravan helluntaiseurakunnan pastori Esa Hyvönen sai todistaa ksenoglossiaa ensimmäisen kerran toissa syksynä, kun rukoushetkessä eräs nuori seurakuntalainen lausui sujuvalla Raamatun heprealla ”Adonai atah selti allelujah” (”Minun Herrani, sinua minä koroitan, ylistys Jumalalle.”)

Hyvönen on opiskellut Raamatun hepreaa useita vuosia, ja yllättyi kuullessaan tarkkaa lausumista kyseistä kieltä osaamattoman nuoren suusta.

– Vaikka kyseessä oli muutama sana, joista viimeinen oli suomeksikin tuttu halleluja, tilanteen aitoutta vahvisti sanojen oikea ja puhdas lausuminen, jotka omilla korvillani kuulin, sekä puhdas kielioppi ja sanojen taivutusmuotojen osuminen kohdalleen, Hyvönen kertoo.

Lahja maailman evankelioimiseksi?

Helluntailiikkeen alkuvaiheessa kielilläpuhuminen ymmärrettiin lopun ajan lahjaksi, varusteeksi maailman evankeliointia varten. Vuonna 1907 yhdysvaltalainen lähetyssaarnaaja Alfred G. Garr lähti Intian Kalkuttaan vain huomatakseen, ettei osannutkaan puhua bengalin kieltä, vaikka oli niin luullut. Toisaalta helluntailiikkeen alkuvuosilta on myös todistuksia, että esimerkiksi Kiinassa lähetystyöntekijä olisi puhunut kielillä paikallisten ymmärtämää kieltä.

Samantyyppinen kokemus kohtasi lempääläläistä Katja Grönforsia viime kesänä. Grönfors osallistui Espanja-aktioon, jossa hän tovereineen muun muassa jakoi evankelioivaa materiaalia sisältäviä paketteja Espanjasta Marokkoon matkaaville. Eräänä päivänä Grönfors tervehti normaalisti kahta autossa istuvaa miestä arabiaksi ja tarjosi ystävällisesti pakettia. Miehet kuitenkin viittoilivat torjuvasti ja ajoivat hänet pois.
Yhtäkkiä Grönfors koki, että Pyhä Henki kehotti häntä menemään takaisin miesten luo.

– Palasin takaisin autolle. Katsoin toista miehistä silmiin ja ojensin pakettia. Samalla aloin puhua hänelle kielillä, ja mies vastaili minulle. Luulen että se oli ranskaa, mutten ole varma. Lopulta mies otti paketin ihan lumoissaan vastaan, Grönfors kertoo.

Grönfors ei itse tajunnut tilannetta, mutta hän kertoo olleensa vahvasti ”rukouksen hengessä”.

– Jotenkin Pyhä Henki otti hallintaan niin konkreettisesti, ettei siinä tilanteessa ehtinyt ajatella koko asiaa. Olisin varmaan luonnostani säikähtänyt, jos olisin tiennyt, että näin tulee tapahtumaan.

 

Lue koko juttu tämän viikon Ristin Voitto -lehdestä.