Krusifiksit saavat jäädä Italian kouluihin

 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoo, että italialaiskoulujen seinillä riippuvat krusifiksit eivät loukkaa ei-katolisten perheiden oikeuksia.

Italian hallitus mukaili päätöstä kulttuurisin ja symbolisin perustein. Hallituksen mukaan krusifiksi edustaa uskonnon lisäksi arvoja ja periaatteita, joiden varaan länsimainen demokratia ja sivistys on rakennettu.

Hallitus katsoo, että näillä perusteilla krusifiksin esillä olo koululuokissa on oikeutettua.

Lausumassa todettiin myös, että passiivista symbolia koulun seinällä ei voida verrata esimerkiksi uskonnon opetukseen tai uskonnon harjoittamiseen.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Oikeusistuin oli aiemmin linjannut asiaa toisin ja pitänyt koulujen krusifikseja uskonnonvapauden vastaisina. Italia kuitenkin valitti tuomiosta.

Krusifiksikiistan vei EIT:hen suomalais-italialainen nainen, joka katsoi luokkahuoneiden krusifiksien loukkaavan uskonnonvapautta. Nainen on ajanut niiden kieltämistä vuodesta 2002.