Kristuspäivän koordinaattori: ”Hengellinen läpimurto on mahdollinen, kun kristityt käyvät yhdessä polvilleen”

 

Eri kuntien edustajat kokoontuivat rukoilemaan ristimuodostelmaan Kristuspäivässä vuonna 2008. kuva: Esko Anttikoski

Turkuhalliin tavoitellaan 10 000 rukoilijaa.

Kristuspäivä on Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kristillisten ­tapahtumien huipennus. 2. joulukuuta Turkuhallissa järjestettävään rukoustapahtumaan on tarkoitus koota 10 000 rukoilijaa, jotka tulevat Suomen jokaisesta kunnasta, kansallisuudesta, kirkkokunnasta ja herätysliikkeestä.
Nimensä mukaisesti päivä on suomalaisten kiitollisuuden osoitus Kristukselle.

– Tavoitteena on herätys, joka lähtee kristittyjen yhteisestä rukouksesta. Hengellisiä läpimurtoja ei synny ennen kuin kristityt käyvät yhdessä polvilleen, Kristuspäivän pääkoordinaattori Pasi Jaakkola kuvaa.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Parhaillaan etsitään kuntien edustajia eli lipunkantajia kaikkialta Suomesta. Lipunkantaja sitoutuu kantamaan kuntansa vaakunaviiriä Kristuspäivässä ja rukoilemaan kotikuntansa puolesta.

Mukaan ilmoittautuneista 40 vaakunan kantajasta kaukaisin on tällä hetkellä Pelkosenniemeltä. Kirittävää riittää, sillä kuntia on ­kaikkiaan yli kolme sataa. Pasi Jaakkola ei kuitenkaan ole huolissaan.

– Suomi on herännyt kesän jälkeen ja nyt on aika ilmoittautua mukaan. Sivuilla kristuspaiva.fi on Suomen kartta, josta voi tarkistaa, onko kuntasi jo edustettuna. Siellä pääsee myös ilmoittautumaan mukaan.

Yhteiskunnallinen tilanne motivoi rukoilemaan

Tavoitteena on saada väki maakunnista liikkeelle yhteisillä linja-autoilla, jolloin jo matkan aikana voidaan tutustua ja rukoilla yhdessä. Hollolalainen Marjatta Kanth-Ruusunen varasi kaksi linja-autoa innostaakseen päijät-hämäläisiä osallistumaan Kristuspäivään. Kahta reittiä ajaviin autoihin mahtuu kaikkiaan sata rukoilijaa. Kanth-Ruusunen järjesti linja-auto kuljetuksen myös vuoden 2008 Kristuspäivään.

– Se oli erinomainen, koskettava kokemus.

Nytkin hän on valmis ahkeroimaan, jotta moni pääsisi osallistumaan. Kristittyjen yhteinen rukous kansamme ja maamme puolesta motivoi ja sille on naisen mukaan tarvetta.

– Suomen yhteiskunnallinen ja hengellinen tila huolestuttaa. Maamme tarvitsee polvirukousta.

”Ristinmuotoinen lippumeri oli koskettava näky”

Vuoden 2008 Kristuspäivän lipunkantajille rukous ristimuodostelmassa jäähallin permannolla oli ainutlaatuinen ja inspiroiva, tuolloin tapahtuman organisaattorina toiminut Heidi Popova kuvaa.

– Se into mukana lähdettiin Turusta takaisin kotipaikkakunnille rakentamaan kristittyjen yhteyttä ja jatkamaan rukousta.

– Myös katsojien näkökulmasta ristin muotoon marssitettu lippumeri hallin permannolla oli vaikuttava ja koskettava näky. Se oli käytännöllinen kuva siitä, kuinka kristityt eri kunnista ja seurakunnista kääntyivät yhdessä rukoillen Jumalan puoleen, maamme, kaupunkiemme ja asukkaiden puolesta, Popova jatkaa.

Tällä kertaa Heidi Popova on yksi Turun lipunkantajista.

– Oma asuinlähiöni on Turun kansainvälisin ja joka päivä täällä ihmisiä kohdatessani mietin, miten tärkeää on rukoilla oman naapuruston puolesta, osoittaa välittämistä ja työskennellä oman asuinpaikan ja kaupungin hyväksi.

Eturivien artistien, kuten Pekka Simojoen, Jipun ja SUHE liven lisäksi rukouspäivään osallistuu hengellisiä johtajia piispa Tapio Luomasta ja Teemu Siposta Mika Tuoviseen. Kristuspäivän järjestävät Hengen uudistus kirkossamme, Kansan Raamattuseura ja Turun seudun seurakunnat.

 
Kylvaja artikkelibanneri