Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kristittyjen määrä on moninkertaistunut Mongoliassa – radio vaikuttanut kasvuun

 
mongolialaisia lapsia

Wind-FM järjesti alkuvuodesta varhaisnuorten ryhmälle kasvua tukevaa terveys- ja psykologista kasvatusta. Kuva: FEBC-Mongolia.

Kun Wind-FM ryhtyi lähettämään hengellisiä radio-ohjelmia Mongolian pääkaupungissa Ulaanbaatarissa vuonna 2001, maassa oli kristittyjä tuskin lainkaan. Nyt heitä on noin 100 000. Radio on osaltaan vaikuttanut kasvuun.

Wind-FM:n päätoimipaikka on pitkälti suomalaisvaroin rakennettu radiotalo Ulaanbaatarissa. Kristillinen perheradio on pääkaupungin kuunnelluin asema, ja sen lähetykset kuuluvat 50–70 kilometrin säteelle.

Vuosien varrella Wind-FM:n kuuluvuusalue on laajentunut, niin että nykyään noin puolet Mongolian asukkaista asuu radio-ohjelmien kuuluvuusalueella.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Kaksi kolmesta mongolista asuu Mongolian ulkopuolella

Pinta-alaltaan isossa Mongoliassa on 3,2 miljoonaa asukasta, joista lähes kolmasosa Ulaanbaatarissa. Maan ulkopuolella, kuten Kiinassa ja Venäjällä, mongoleja asuu noin 6,5 miljoonaa.

Vuoden 2016 raportin mukaan Wind-FM sai ulkomailta jo pelkästään iPhone-sovellusten kautta 423 palautetta: eniten Yhdysvalloista ja Kiinasta, seuraavaksi eniten Etelä-Koreasta ja Japanista.

Uskonnoltaan Mongolian asukkaista on nykyisin noin 50 prosenttia buddhalaisia, neljä prosenttia muslimeja ja kolme prosenttia sekä šamanisteja että kristittyjä. Noin 40 prosenttia heistä ei tunnusta mitään uskontoa.

Wind-FM:n työssä on paljon vapaaehtoisia

Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) on tehnyt Wind-FM:n kanssa yhteistyötä vuodesta 2005. Sansan kautta voi tukea evankelioivaa radio-ohjelmaa, varhaisnuorille suunnattua psykologista ja kasvua tukevaa ohjelmaa sekä kaikenikäisille suunnattua, lähinnä terveydenhuoltoon liittyvää ohjelmaa.

Radioaseman työssä toimii monia vapaaehtoisia. Evankelioivan ohjelman yhteyteen on koulutettu vapaaehtoisten tiimi, jonka jäsenet rukoilevat ohjelmien puolesta, auttavat keräämään tarpeellista tietoa ja vieraita ohjelmaan sekä pitävät yhteyttä kuuntelijoihin. Syyskuussa aloitetaan viikoittaiset kuuntelijatapaamiset.

Varhaisnuorten ohjelman puitteissa Wind-FM järjesti alkuvuodesta ryhmälle 11−12-vuotiaita terveys- ja psykologista kasvatusta kahdeksan viikon ajan. Esillä oli sellaisia perusasioita, jotka Suomessa opitaan jo kotona ja koulussa, esimerkiksi tunteiden tunnistamista.

Wind-FM pyrkii evankelioinnin lisäksi holistiseen eli kokonaisvaltaiseen kasvatukseen ja kaikenlaisen arjen ymmärryksen lisäämiseen.

 
Sansa artikkeliban.12.2.- MJa