Kristillisiin Uuden Verson kaveriporukoihin kuuluu Tampereella jo yli 400 osallistujaa

 

Uuden Verson toiminta syntyy seurakuntalaisten ideoista, jotka toteutetaan yhdessä. Kuva: Janne Mankinen

Uuden Verson tallit, kaveriporukat, ovat vetovoimaista Tampereen ev.lut. seurakuntien toimintaa. Ne ovat viime vuosina kasvattaneet osallistujamääriään 10 prosenttiyksiköllä vuodessa.

– On aina pysäyttävää koota ja tarkastella tilastoja edelliseltä vuodelta. Arki tulee näkyväksi. Nyt Uudessa Versossa on ylittynyt 400 tallikävijän rajapyykki, kertoo Salla Kuisma, nuorten aikuisten työntekijä.

Uusi Verso on pääosin nuorista aikuisista muodostuva verkosto, joka painottaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Talli on puolestaan kaveriporukka, jossa jaetaan elämää, pidetään hauskaa yhdessä ja kasvetaan kohti Jumalaa.

– Tallit kokoontuvat kodeissa, yhteisissä harrastuksissa, lenkkipolulla tai julkisissa tiloissa, vain mielikuvitus on rajana. Osassa talleja on myös pienempiä ryhmiä, kuten soluja.

Uudessa Versossa toimii parisenkymmentä erilaista tallia.

Toiminta on kasvanut tasaiseen, vähintään 10 prosenttiyksikön vuositahtiin.

– Ilman kävijätilastoja uutista olisi vaikea todentaa; luku koostuu pienistä puroista.

Verkkosivuillaan Uusi Verso luonnehtii itseään luovasti ulospäin suuntautuneeksi yhteisöksi, jossa on avara kohtaamisen ilmapiiri.

Se mahdollistaa lahjojen ja kutsumuksen löytämisen sekä kasvamisen Jumalan tuntemisessa.

Yhteisössä on tällä hetkellä liki 600 kävijää.

– Uskomme, että elämän tarkoitus löytyy yhteydestä Jumalaan, yhteydestä toisiin ihmisiin ja yhteydestä ympäröivään maailmaan. Haluammekin tukea ihmisiä merkityksellisen elämän löytämisessä ja hengellisessä kasvussa, Salla Kuisma tiivistää.

lisätietoja: www.uusiverso.fi/tallit