Korona-aika synnytti Jaana Pölläsen elämässä uutta

 
Jaana Pöllänen

”Jumala haluaa niin mielellään vastata rukouksiimme”, Jaana Pöllänen toteaa. Kuva: Ville Uusitalo

Jaana Pöllänen tunnetaan sielukkaana laulaja-evankelistana. Vuonna 2023 Jaanan ääntä voi kuulla myös Kristityt Yhdessä ry:n Rukousasema-ohjelmassa Radio Deissä.

Moni suomalainen muistaa tummaäänisen Jaana Pölläsen taidokkaana tangon tulkitsijana. Hänet kruunattiin vuonna 2000 Seinäjoen Tangomarkkinoilla ensimmäiseksi tangoprinsessaksi. Reilun 10 vuoden ajan Jaana on keskittynyt esittämään hengellisiä lauluja yhdessä pianistimiehensä Ville Uusitalon kanssa.

Korona-aika vei pariskunnalta keikat ja sitä myöten tulot. Ajanjakso oli monin tavoin opettavainen.

Perheniemi Neliöb. vko 3-4. MJa

– Inhimillisesti katsottuna se oli pimeä laakso, mutta ilman sitä emme olisi nähneet Jumalan käsittämätöntä huolenpitoa. Ihmiset auttoivat meitä monin eri tavoin, Jaana Pöllänen kiittelee.

– Minua ei tuohon aikaan juurikaan laulattanut. Niin on aina, kun elämässäni on huolia ja suruja. Silti ääneni kehittyi ja sain siihen uusia alueita. Mielenkiinnolla astun koronan jälkeen uudelle lehdelle laulun, elämisen ja kaiken tekemisen suhteen, millä voin palvella Jumalan valtakunnassa.

Kutsu esirukoilijaksi

Jumala on pitänyt huolta myös avaamalla uusia ovia. Vuonna 2021 Pöllänen alkoi toimittaa Radio Patmoksessa lasten raamattuohjelmaa. Hän vihjasi myöhemmin Radio Dein myyntipäällikölle, Pekka Vaismaalle, että palvelee mielellään myös Radio Deissä, jos sieltä löytyy hänen äänensä mentävä aukko. Ja löytyihän sieltä.

Rukousaseman toimittaminen on mieluisa uusi pesti Pölläselle, sillä rukous on ollut tärkeä osa hänen elämäänsä lapsesta asti.

– Se oli silloin enemmän iltarukouspainotteista, mutta muistan rukoilleeni myös, koska olin

koulukiusattu ja pelkäsin lisäksi hirveästi pimeää. Olen pyytänyt Jeesukselta paljon apua.

– Tultuani 27–28-vuotiaana uskoon koin pääseväni Taivaan Isän kanssa samalle taajuudelle. Minulle tuli tarve rukoilla kaikenlaisten asioiden puolesta. Sain silloin esirukoilijan lahjan, laulaja kertoo.

Keskustelua Taivaan Isän kanssa

Rukoileminen on Jaana Pölläselle suuri etuoikeus, kaiken perusta.

– Maailmankaikkeuden Luoja haluaa enemmän kuin mitään muuta olla meidän, lapsiensa, luotujensa, rakkautensa kohteiden kanssa yhteydessä. Jokainen ihminen saa lapsen lailla jutella Taivaan Isälle, koska Jeesus on avannut suoran tien Pyhän Hengen kautta.

– Jumala on pyhä ja valtava, mutta hän haluaa toimia arjessamme.

Laulaja-evankelista rohkaisee rukoilemaan ja pyytämään arkailematta rukousta erilaisten asioiden puolesta.

– Raamatussa sanotaan, että teillä ei ole, koska te ette pyydä. Me saisimme pyytää rohkeammin. Jumala haluaa niin mielellään vastata rukouksiimme.

Sen Pöllänen on nähnyt myös omassa elämässään. Tärkeimpiä rukousvastauksia ovat raitis mies ja lapset.

– Jumala vastaa omalla tavallaan, mutta saattaa antaa aika paljon enemmän kuin olemme osanneet pyytääkään.

Rukousasema Radio Deissä perjantaisin kello 20.03. Jaana Pölläsen toimittama ensimmäinen jakso perjantaina 3. helmikuuta.

Teksti: Elina Uusikylä, Anu Lehtipuun haastattelun pohjalta. Haastattelu on julkaistu radiotyön ystävien Aalloilla-lehdessä 4/2022. Tilaa lehdestä näytenumero.

 
Dei, Mooses, artikkeliban. (1/2) 29.6.- MJa