Elämäntaito: Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ammentaa politiikkaan vastoinkäymisistään ja niistä selviytymisestä Uutiset: Paperipula haastanut myös kristillistä kustannustoimintaa – ”Vasta neljäs paperitilaus saatiin onnistumaan – hinta noussut jopa 70 prosenttia”

Konflikti jalostaa Ukrainan kirkkoa

 
Henkilö leipä kädessä leipomossa Ukrainassa.

Kirkon omistama leipomo ja yhteisökeskus Mar’inkassa, Donetskin lähellä.

Aiemmin epäyhtenäisestä Ukrainan kristillisestä kirkosta on sodan alettua tullut palvelevien ja rukoilevien kristittyjen yhteisö. Kirkkokuntien väliset erot ovat menettäneet merkityksensä.

“Juuri nyt kaikki pommit eivät räjähdä”, sanoo Victor Punin, Kiovassa asuva pastori. ”Monet kertovat, miten ihmiset on johdatettu turvaan juuri ennen iskua. Rohkaisevaa on myös se, että Ukrainan armeijasta tulee paljon rukouspyyntöjä.”

Ukrainassa raivoavasta julmasta konfliktista huolimatta Victor ja hänen seurakuntansa rukoilevat ja ilmiselvästi odottavat, että heidän rukouksiinsa vastataan. ”Tänään kello 12 kaikki kirkkokunnat rukoilivat yhdessä”, kertoo Victor. ”Koko Ukrainaa kehotettiin julkisesti rukoilemaan yhdessä, vaikka ei voidakaan kokoontua yhteen.”

Sansa neliöb. 3.5.-3.6. MJa

Victorin ystävä, pastori Keith Daniel vahvistaa asian: ”Ukrainan kirkko on rukoileva kirkko”. Keskustelua kuunnellessa käy selkeästi ilmi, että se on myös palveleva ja lähetyskeskeinen kirkko, ja paljon muuta. Ja se on kirkko, joka on ratkaisevasti kypsynyt ja jalostunut vuosien mittaan.

Pastori Keith muistaa, miten tuli ensi kerran Ukrainaan lähetystyöntekijänä vuonna 1999 ‒ muutama vuosi rautaesiripun murtumisen jälkeen. Se oli jännittävää aikaa. ”90-luvulla seurakuntia perustettiin kaikkialla. Se oli melkein kuin herätys. Saimme paljon vaikutteita ulkomailta, ja paljon hyvää saatiin aikaan. Monissa uusissa seurakunnissa nuoret pastorit itsekin vasta opettelivat työtä.”

Kypsyvä kirkko

Kryvyi Rihin kaupungissa Keski-Ukrainassa asuva Keith ei kuitenkaan pidä vuosituhannen vaihdetta Ukrainan kirkon kulta-aikana. Kun hän palasi vuonna 2010 johtamaan Kingfisher Mobilising Centre -opetuslapseusjärjestöä, hän hämmästyi kirkkokunnissa tapahtunutta muutosta. ”Havaitsin, että Ukrainan kirkko oli kypsynyt niin monin tavoin”, hän kertoo. ”Kirkot tekevät nyt aktiivista lähetystyötä.”

Tämä kypsyys on ollut Ukrainan kirkoille enemmän kuin tarpeen nyt, kun konfliktin pimeys jälleen kerran laskeutuu maan ylle. Monet kirkot eri puolilla Ukrainaa ovat valmiita ottamaan tärkeän humanitaarisen ja hengellisen roolin käynnissä olevassa kriisissä. ”Työntekijämme ovat käyneet eri puolilla maata auttamassa”, kertoo Victor. ”He tekevät kaikenlaista: Kiovassa autetaan ihmisiä, jotka ovat pommisuojissa tai yksin asunnoissaan, rohkaisemalla heitä, viemällä ruokaa ja tekemällä muuta tarpeellista. Monet auttavat pakolaisia pääsemään rajan yli.”

”Herra murtaa uskontokuntien välisiä muureja, ja se on mahtavaa.”
Kertoessaan yhteisestä rukouksesta Victor puhuu “kaikista kirkkokunnista”. Sanojen painoarvo jää helposti huomaamatta. Kun rautaesirippu murtui 1990 ja uusia seurakuntia ja kirkkoja alkoi syntyä, kristillinen kirkko oli monin paikoin hyvin epäyhtenäinen. ”Ortodoksit pitivät karismaattista evankelikaalisuutta kulttina ja sen jäseniä outoina”, muistelee Keith. Myös vakiintuneiden helluntaiseurakuntien ja vasta perustettujen karismaattisten seurakuntien välillä vallitsi epäluottamus.

Nyt tilanne on toinen. Suurimman muutoksen asenteissa sai aikaan toinen kriisi. ”Evankelikaalit olivat aina vähän ortodoksikirkkojen varjossa”, Keith kertoo. ”Mutta sen jälkeen, kun sota Donbasin alueella alkoi vuonna 2014, he ovat nousseet esiin, koska auttavat niin aktiivisesti yhteisöissään. Ihmiset ovat huomanneet, että ’hei, nämähän todella ovat oikeita kristittyjä!’ Herra murtaa uskontokuntien välisiä muureja, ja se on mahtavaa. Tilalle on tullut keskinäinen kunnioitus. Tässä kaupungissa eri kirkkokuntien kristityt ovat tavanneet säännöllisesti, syöneet yhdessä ja rukoilleet yhdessä. Olemme alkaneet nähdä toistemme sydämiin.”

Victor on samaa mieltä: ”Nyt kaikki kirkkokuntien väliset erot ovat menettäneet merkityksensä. Jokainen kristitty rukoilee samalla asenteella.”

Tässä kaupungissa eri kirkkokuntien kristityt ovat tavanneet säännöllisesti, syöneet yhdessä ja rukoilleet yhdessä. Hallinnollisesti kirkko ei nyt toimi, mutta keskitymme palvelemaan ja rohkaisemaan toisiamme.

Kaikki on muuttunut

Yhteinen rukous ja palvelutyö on sitäkin vaikuttavampaa, kun miettii, miten vaikea kirkkojen on jatkaa toimintaansa kaoottisessa nykytilanteessa. “Emme voi pitää sunnuntaikokouksia, eikä meillä ole varaa maksaa henkilökunnallemme”, kertoo Victor. ”Koko kirkon hallinto on siis romahtanut. Moni seurakuntalainen on päättänyt paeta Kiovasta tai koko Ukrainasta. Hallinnollisesti kirkko ei nyt toimi, mutta olemme edelleen olemassa ihmisiä varten: Otamme joka aamu yhteyttä jokaiseen kirkossamme ja kysymme, missä kukin on, ovatko he turvassa ja onko kaikki kunnossa. Keskitymme palvelemaan ja rohkaisemaan toisiamme. Juuri nyt talossamme asuu 11 ihmistä, jotka ovat tulleet meille saadakseen suojaa.”

Keithin mukaan Ukrainan kirkon sitoutuminen palvelemaan omia yhteisöjään muuttui venäläisten vallattua Donetskin alueen vuonna 2014. Hän kertoo eräästä kirkon projektista, jonka näki käynnistyvän Donetskin lähellä pienessä Mar’inkan kaupungissa: ”Alueen ainoa leipomo joutui silloisen sodan pahimmassa vaiheessa pommi-iskun kohteeksi. Paikallisseurakunnan veljet hankkivat rahoitusta eri puolilta Eurooppaa, vuokrasivat uuden rakennuksen, avasivat siellä leipomon ja ottivat tuhoutuneen leipomon henkilökunnan sinne töihin. Siitä tuli koko yhteisön keskus. Rakennuksen toisessa kerroksessa toimii seurakunta, joka ei ole minkään määrätyn uskontokunnan oma, vaan avoin kaikille.”

Kun tiedotusvälineissä on kuvattu siviilejä hankkimassa aseita ja Molotovin cocktaileja, kysyin Victorilta, miten kristityt suhtautuvat väkivaltaiseen vastarintaan. Hän kertoo, että useimmat hänen tuntemansa kristityt välttävät väkivaltaa. ”Sanoisin, että useimmat kristityt eivät haluaisi tarttua aseeseen tai tappaa muita. Mieluummin he lähtisivät Ukrainasta kokonaan.”

Kun kysyn Victorilta, miten hänen jäljellä oleva seurakuntansa voi, hän vastaa: “Siihenkin liittyy ihme! Ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä, ovat rauhallisia ja tyyniä. Heissä on valtavaa vakautta ja palavaa halua tehdä edes jotakin. Tietenkin aina on myös niitä, jotka mieluiten pelastaisivat ensin oman nahkansa, mutta olen yllättynyt siitä, miten monet ovat olleet valmiita aidosti uhraamaan jotain toisten hyväksi.”

Keithin mielestä Ukrainan kirkko on kokenut upean muodonmuutoksen niistä ajoista, kun se asettui maahan juuri ennen vuosituhanteen vaihtumista. ”Se on todella kypsä kirkko, tulee toimeen omillaan ja kasvaa omin voimin. Ajattelen, että lännen kirkoilla olisi paljon opittavaa Ukrainan kirkolta.”

 
Lahjoita A