Kohutoimittaja ja eheytymisleirien järjestäjä vastakkain radiodebatissa

 

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen lokakuun numero otsikoi Aslan ry:stä kertovan jutun sanoilla: \”Homosta ehjäksi\”.

Seksuaalisen eheytymisen kursseja järjestävä Aslan ry:n kouluttaja Ari Puonti ja järjestön toiminnasta kohujutun tehnyt Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Antti Pikkanen kohtaavat Radio Dein suorassa Viikon debatissa keskiviikkona

Seksuaalisen eheytymisen kursseja järjestävä Aslan ry teki järjestön toimintaa käsittelevästä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen kohujutusta kantelun julkisen sanan neuvostolle.

 – On törkeää, että ihmisiä häpäistään kertomalla ilman heidän lupaansa intiimejä asioita. Vaikka toimittaja väitti, että on jutussa häivyttänyt asioita, sukulaiset ovat silti tunnistaneet jutussa esiintyneitä ihmisiä, kommentoi Ari Puonti tapausta Seurakuntalainen.fi:lle.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Toimittaja Antti Pikkanen kertoo, ettei hänellä olisi ollut mahdollisuutta kertoa yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta salaamatta ammattiaan. Hän perustelee käyttämäänsä tiedonhankintamenetelmää toimittajien eettisten säännösten,  Journalistin ohjeiden yhdeksännellä kohdalla: ”Jos yhteiskunnallisesti merkittäviä seikkoja ei voida muutoin selvittää, journalisti voi tehdä haastatteluja ja hankkia tietoja myös tavallisuudesta poikkeavilla keinoilla.”

Antti Pikkanen ja Ari Puonti Radio Dein suorassa Viikon debatissa keskiviikkona 31.10. kello 9.03-10.00. Debatti kuullaan uusintana klo 13-14 ja sunnuntaina 4.11. klo 20-21. Keskustelu on kuunneltavissa suoran lähetyksen jälkeen myös Radio Dein ohjelma-arkistossa.

Lue myös: ”Ville Niinistö: Eheytymishoidoista kirjoitettu kohujuttu kuuluu sananvapauden piiriin”

”Helsingin Sanomien toimittaja soluttautui Aslanin eheytymisseminaariin”

 

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)