Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kirkon tiedotuskeskus: Kirkko ei ole mukana moskeijahankkeessa

 

Tänään julkaistussa tiedotteessa todetaan, että ”kirkko tukee uskontodialogia, muttei ole mukana Helsingin moskeijahankkeessa”.

Kirkon tiedotuskeskuksen tänään keskiviikkona julkaisemassa tiedotteessa selvitetään kirkon yhteyttä niin sanottuun suurmoskeijahankkeeseen. Tiedotteessa todetaan, ettei kirkko ole tukenut hanketta taloudellisesti ja ettei se ole mukana hankkeen valmistelussa.

”Yleisellä tasolla kirkko kuitenkin suhtautuu myönteisesti uskonnonharjoittamisen mahdollisuuksien parantamiseen ja uskontojen näkymiseen julkisessa tilassa”, tiedotteessa todetaan.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

”Se, että muslimeilla on moskeija ja kristityillä kirkko, on erinomaisen hyvä asia”, sanoo arkkipiispan erityisavustaja Petri Merenlahti, joka on huolissaan erityisesti muslimeihin kohdistuvista ennakkoluuloista. Hän toteaa kirkon tukevan uskontojen ja kulttuurien välisen avoimuuden ja vuoropuhelun lisäämistä.

Vellovan keskustelun sytyttäjänä toimi kirkon kytkökset moskeijahankkeessa mukana oleviin toimijoihin, kuten Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry:een. Aiheesta uutisoi ensimmäisenä verkkomedia Valomerkki. Yhteydestä FOKUS ry:een todetaan tiedotteessa seuraavaa:

”Vuoropuhelua kirkko tukee esimerkiksi myöntämällä toiminta-avustuksia järjestöille. Yksi kirkkohallituksen tukemista järjestöistä on Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry. Vuonna 2014 kirkkohallitus myönsi järjestölle tukea 7000 euroa, joka on alle 10% yhdistyksen kokonaisbudjetista. FOKUS ry on ollut yhtenä toimijana mukana Helsingin moskeijahankkeen selvitystyössä.”

Lisäksi tiedotteessa uumoillaan suunnitteilla olevan monitoimikeskuksen toimivan ”vuoropuhelun areenana”.

”Suomesta puuttuu niin sanottu grand mosque, suurmoskeija tai päämoskeija, joka olisi eri uskontosuuntauksien käytössä, samoin kuin eri katsomuksia, kulttuureja ja uskontoja yhteentuova keskus, joka toimisi kansalaisryhmien yhteistyön areenana”, kommentoi FOKUS ry:n puheenjohtaja Ilari Rantakari.

Koko tiedotteen voit lukea tästä.

 

Kuva: Antti T. Nissinen /flickr.com

 

Aiheet