Kirkon jäsenmäärän ennakoidaan putoavan jälleen, vuosi 2020 oli poikkeus

 
Espoon tuomiokirkko talvi

Kirkolliset toimitukset kuten hautaan siunaaminen, häät ja kaste ovat keskeisiä syitä kuulua kirkkoon. Kuva: Sari Savela

Kirkon tutkimuskeskus ennakoi, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä vuoden 2021 lopussa tulee olemaan noin 3 697 000.

Kirkon jäsenten osuus väestöstä olisi tuolloin noin 66,6 prosenttia. Vuotta aiemmin kirkon jäsenyys oli 67,7 prosentilla suomalaisista. Tarkka jäsenmäärä 31.12.2020 oli 3 743 783.

Jäsenmäärän muutoksiin vaikuttavat kirkkoon liittyneiden, kirkon jäsenyydestä eronneiden, alle 1-vuotiaiden kastettujen sekä vuoden aikana kuolleiden määrät. Kirkkoon liittyneiksi tilastoidaan myös ne alle 1-vuotiaina kastetut, jotka on ehditty merkitä väestökirjanpitoon ennen kastetoimitusta.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kirkosta eronneiden määräksi vuonna 2021 arvioidaan noin 54 000, kun se vuotta aiemmin oli noin 48 000. Kasteiden määräksi arvioidaan noin 26 000. Vuoden 2020 aikana kasteen sai noin 24 900 alle 1-vuotiasta lasta. Kasteiden määrään vaikuttaa osaltaan myös syntyvyyden lievä nousu. Kuolleiden määräksi ennakoidaan viime vuoden vastaavaa lukua eli noin 45 000.

“Toisin kuin viime vuonna, koronapandemialla näyttää tänä vuonna olleen varsin vähän vaikutusta kirkosta eroamisiin ja kirkkoon liittymisiin. Kokonaiskuva vaikuttaa varsin samankaltaiselta kuin keskimääräisesti ennen korona-aikaa, kun mahdolliset kastetilaisuuksien siirtelyt huomioidaan”, tutkija Kimmo Ketola sanoo.

Kirkkoon liittyneiden määrä nousee todennäköisesti yli 20 000:n, kun se ennen korona-aikaa on ollut keskimäärin 16 000–17 000. Kirkkoon liittyneisiin tilastoitiin tänäkin vuonna paljon alle 1-vuotiaita, jotka on ensin liitetty väestörekisteriin ja vasta sitten kastettu. Viime vuoden tavoin korona on vaikuttanut ristiäisten järjestämiseen. Kastejuhlia on mahdollisesti jouduttu siirtämään koronariskien vuoksi myöhempään ajankohtaan.

Kirkkoon liittyi kasteen kautta myös aikaisempaa enemmän 1–17-vuotiaita lapsia ja nuoria. Marraskuun loppuun mennessä kirjattiin yli 1600 kastettua nuorta. 18 vuotta täyttäneitä aikuisia kastettiin 240 marraskuun 2021 loppuun mennessä.

Tammi–marraskuun luvut

Joulukuun 2021 tilastoinnit ovat seurakunnissa vielä kesken. Tammi–marraskuussa 2021 kirkkoon liittyi 19 273 henkilöä, ja kirkon jäsenyydestä luopui 37 890 henkilöä. Marraskuun loppuun mennessä kasteen on saanut 24 636 alle 1-vuotiasta lasta. Kuolleiden määrä on 41 976.

Kirkon jäsentietojärjestelmän mukaan 2021 marraskuun lopun tilanteessa kirkon jäseniä oli 3 708 513 eli 66,8 % väestöstä (Tilastokeskuksen ennakkoväkilukuun suhteutettuna).  Neljä vuotta sitten, marraskuun lopussa 2017 kirkon jäsenmäärä oli 3918984 eli 210 471 henkilöä enemmän. Vielä vuonna 2018 kirkon jäsenmäärä oli noin 70 prosenttia.

Kirkon viestintä