Kesä keikuttaa kirkkovenettä, vesillä ja maalla

Tämä kirkkovene kiinnittää katseet heinäkuun puolivälissä SuomiAreenassa. Kirkkoveneen äärellä on nuorisosihteeri Maija Hannonen Porin yhteisestä nuorisotyöstä. Kuva: Porin evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä

Kaikille avoimet kirkkovenesoudut kuuluvat tänä kesänä ainakin Akaan ja Siilinjärven seurakuntien ohjelmaan. Porilaisessa SuomiAreena-tapahtumassa kirkkovene kiertää maalla, yleisön joukossa.

Kirkkovene on menopeli, josta on moneksi – esimerkiksi yhteiskunnallisen toiminnan virittäjäksi, seurakunnan kesätapahtuman keskiöksi, huumorin heittäjäksi, huomion kerääjäksi ja kunnon kohottajaksi.

Akaan seurakunnassa vesille pääsee tiistaina 17.7., jolloin kiinnostuneet lähtevät illan suussa matkaan Hopea-Ankkurien satamasta. Määränpää on Vaihmalan Hovi, josta palataan takaisin päin samaa reittiä.

Akaan seurakunnan Vilas-kirkkoveneellä on sydäntä lämmittävä historia.

Kun paikallinen vaneritehdas lopetti ja jätti parisataa viialalaista työttömäksi, seurakunta ryhtyi joulukuussa 2004 järjestämään heille toimintaa. UPM Kymmene suostui kustantamaan kirkkoveneprojektiin veneenrakennuksen opettajan palkkauksen, materiaalit, työtilat ja laitteet.

Kirkkovene Vilas ja sille sopiva traileri valmistuivat 2594 talkootyötunnin jälkeen kesäkuussa 2006.

Veneen siunaamiseen ja vesillelaskuun osallistui yli 200 henkeä vaneritehtaan pihalla ja rannassa.

Siilinjärvellä kirkkoveneen määränpää on sunnuntaiaamun luontokirkko 19.8.

Soutu lähtee Jännevirran venelaiturista kello 7 ja suuntaa Siilinlahdelle Mäntyrannan ulkoilmamessuun.

Soudettava matka on 17 kilometriä, ja aikaa siihen kuluu arviolta kaksi ja puoli tuntia.

Porissa pidettävässä SuomiAreena-tapahtumassa tavanomaisia mittoja pienempi kirkkovene kiertää maalla, yleisön joukossa 16.-20.7. Tällä kertaa Porin evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän kirkkovene on tulevien seurakuntavaalien asialla.

Seurakuntavaalien puolesta kampanjoi myös Nuori kirkko ry, joka tahtoo lisätä alle 30-vuotiaiden aktiivisuutta. Uudeksi vaalityön yhteistyökumppanikseen se on saanut kirkollisen huumorisivuston Kirkkoveneen, jolla on sosiaalisessa mediassa tuhansia seuraajia.

– Yhteistyö Kirkkoveneen kanssa tuo työhömme pilkettä silmäkulmaan, kommentoi Nuoren kirkon viestintäpäällikkö Katri Korolainen.

Maksua vastaan kirkkoveneeseen pääsee erilaisissa soututapahtumissa. Niistä yksi on heinäkuun lopulla järjestettävä Karelia-Soutu, jossa kirkkoveneet starttaavat Lieksasta tiistaina 24.7. klo 12. Sitä ennen soutajat varustetaan matkaan kello 10 alkavassa soutukirkossa.