Keijo Rainerma: Olen pidättyväinen sensuurimentaliteetille

 

Keijo Rainerma

Kankaanpään kirkkoherra Keijo Rainerma ei ole erityisen hämmentynyt seurakunnan toimintakertomuksen johdannon poistamisesta. Enemmistö kirkkoneuvoston jäsenistä tulkitsi Rainerman kirjoittaman tekstin kirkkopoliittiseksi kannanotoksi.

– Oma tapani on ollut, etten ihan perinteisesti näitä johdantoja kirjoittele. Pelkän toimintakertomuksen siteeraamisen sijaan olen pyrkinyt laajempaan yhteiskunnalliseen pohdintaan, Rainerma sanoo.

-30 vuotta kestäneeseen vahvaan tukeen seurakuntamme luottamuselimiltä on nyt tullut kriitiikkiä, Rainerma tulkitsee.

Rainerma myöntää, että kirkkovaltuuston reaktio tuli hänelle yllätyksenä.

Kotimaa neliöb. 30.9.-6.10.

– Kuten kokouksessa jo sanoi, minua ei johdannon poistaminen erityisesti haittaa. Toisaalta johdantoa on aina pidetty toimintakertomuksen kiinnostavimpana osana. Nythän vuosien varrella kirjoitetuista teksteistä on myös koottu kirja Ahtaalla ja avaralla, Rainerma huomauttaa.

– Toisaalta olen itse pidättyväinen sensuurimentaliteetin suhteen. Toivoisin, että tärkeiksi koettuja asioita olisi lupa viedä eteenpäin. Valta ilmeisesti antaa mahdollisuuden myös sensuuriin, Rainerma toteaa.

”Ilmassa roikkuvia käsitteitä”

Rainerma kirjoittaa johdannossaan muun muassa, että käsite kirkon moniäänisyys on osoittautunut ongelmalliseksi. Rainerma otti kantaa myös Kari Mäkiseen osoittamaan kritiikkiin taannoisessa piispantarkastuksessa.

– Jatkuvasti toistellaan, että seurakunta ja kirkko on kaikkien. Toivotaan avaraa hengellisyyttä, joka nousi puheeksi myös Kari Mäkisen suorittamassa piispantarkastuksessa.

Rainerma kysyy, miten avara ja kapea hengellisyys määritellään. Omaa seurakuntaansa hän ei pidä ahtaana.

– Meidän seurakunnassamme vierailee ihmisiä erilaisista järjestöistä ja liikkeistä. Vietämme myös valtakunnallisia kesäjuhlia.

– Katsoin aiheelliseksi mainita kirjoittamassani johdannossa arkkipiispa Mäkisen piispantarkastuksen yhteydessä esittämästä kritiikistä, koska se oli keskeinen teologissisällöllinen kysymys, joka nousi esille. Käsitteitä avara ja kapea käytetään ahkerasti, mutta enimmäkseen ne roikkuvat ilmassa ilman konkretiaa, Rainerma kritisoi.

Rainerma myöntää, että arkkipiispan kanssa heillä on monessa kohtaa teologisesti eriävät näkemykset.

– Kun sanotaan, että kirkko on kaikkien, se ei voi kuitenkaan tarkoittaa sitä, että uskon ja epäuskon välillä ei olisi eroa, Rainerma toteaa.

Kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Ulla Hietamäki katsoi, että toimintakertomus on seurakunnan virallinen asiakirja, joka välittää ulospäin viestiä seurakunnasta.

– Seurakunnan pitäisi keskittyä ydinsanomaan eikä kärjistämään vastakkainasettelua, Hietamäki perusteli.