Kauneimpien Joululaulujen 50-vuotisjuhlavuosi käynnistyi ensimmäisestä adventista

 

Kauneimmat joululaulut -tilaisuus Huopalahden kirkossa vuonna 2021. Tlaisuuden juontajana pastori Miira Muroma-Nikunen. Kuva: Marjatta Kosonen

Kauneimmat Joululaulut on Suomen suurin musiikkitapahtuma, johon osallistuu noin 55 prosenttia suomalaisista. Tapahtuman suojelija on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Hoosianna-hymniä laulettiin kirkoissa kautta ensimmäisenä adventtina eli 27. marraskuuta. Siitä alkoi myös Kauneimpien Joululaulujen aika, joka jatkuu aina loppiaiseen saakka. Tänä vuonna Kauneimpia Joululauluja lauletaan 50. kerran.

Suomen Lähetysseuran ja evankelis-luterilaisten seurakuntien järjestämä Kauneimmat Joululaulut on Suomen suurin musiikkitapahtuma. Laulutilaisuuksiin kertoo osallistuvansa yli puolet suomalaisista (55 %), ilmenee Kirkon teettämästä Gallup Ecclesiastica -tutkimuksesta.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Suomen Lähetysseura on toimittanut ja painattanut tapahtumaa varten 830 000 suomenkielistä ja 50 000 ruotsinkielistä lauluvihkoa. Ne lähetetään ilmaiseksi käyttöön seurakuntiin, jotka järjestävät yhteislaulutilaisuudet. Lauluvihossa on myös juhlavuotta varten tehty Esa Niemisen ja Niklas Rosströmin säveltämä sekä Sinikka Svärdin sanoittama Kauneimmat joululaulut soi.

”Auttamiselle ja välittämiselle kasvava tarve”

Kauneimmat Joululaulut -tapahtuman suojelija on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

”Monelle suomalaiselle yksi keskeisimmistä jouluperinteistä on heittäytyminen kauneimpien joululaulujen maailmaan. Keräännymme vuosittain joulun alla tuhansiin tilaisuuksiin ympäri Suomen laulamaan ja kuuntelemaan yhdessä kultaisia klassikoita”, toteaa tasavallan presidentti kampanjalle antamassaan tervehdyksessä.

”Elämme vaikeita aikoja, jolloin auttamiselle ja välittämiselle on kasvava tarve. Muistamme tänä vuonna lapsia ympäri maailman.”

Kauneimmat Joululaulut -tapahtuma sai alkunsa vuonna 1973, kun kanttorit yhdessä Suomen Lähetysseuran kanssa halusivat kehittää hiljaiseen kolmanteen adventtisunnuntaihin tapahtuman, jossa kerättäisiin varoja lähetystyölle.

Heti ensimmäisenä vuotenaan Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutilaisuuksia järjestettiin lähes 150 seurakunnassa, ja vastaanotto oli innostunut. Nykyisin yhteislaulut kaikuvat tuhansissa tilaisuuksissa kirkoissa, kauppakeskuksissa, ravintoloissa ja monissa muissa paikoissa ulkomaita myöten.

Tänä vuonna jokainen voi käydä Kauneimpien Joululaulujen verkkosivuilla äänestämässä omaa suosikkiaan ja vaikuttaa siihen, mitkä laulut tulevat ensi vuoden vihkoon.

Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään kolehti lasten auttamiseksi kehittyvissä maissa Suomen Lähetysseuran kautta. Viime vuonna Lähetysseuran työ auttoi yli 140 000 lasta eri puolilla maailmaa.

Kauneimpien Joululaulujen tapahtumia

  • Juhlavuosi huipentuu Yle TV1:ssä joulupäivänä 25. kello 19–20.30 ja uusintana tapaninpäivänä 26.12. kello 15.20–16.50 lähetettävään konserttiin, joka on taltioitu Temppeliaukion kirkossa Helsingissä. Sen kapellimestarina toimii Esa Nieminen, ja siinä esiintyvät lauluyhtye Rajaton, Suvi TeräsniskaJore MarjarantaLaura VoutilainenDiandraRobinIda ElinaInka ja Jukka Kuoppamäki. Konsertin juontaa Jussi-Pekka Rantanen.
  • Radio Deillä on kaksi teemapäivää Kauneimpien Joululaulujen juhlavuoden kunniaksi. Kauneimpien Joululaulujen historiasta ja tuloksista puhutaan torstaina 8.12. kello 8–10. Joululaulujen toivekonsertti pidetään Radio Deissä keskiviikkona 14.12. kello 16–18, jolloin vieraina ovat kirjailija, runoilija ja sanoittaja Anna-Mari Kaskinen sekä seurakuntayhteyksien ja varainhankinnan johtaja Karoliina Nivari.
  • Tekojen tiistaina 29.11. kello 16–18 Kauneimpia Joululauluja lauletaan karaokena Musiikkimuseo Famessa Helsingissä Pepe Willbergin seurassa. Laulamaan pääsee lahjoittamalla kaksi euroa.
  • Kolmantena adventtina 11.12. kello 12 ja 14 järjestetään Kauneimmat Joululaulut -elämys Triplan kauppakeskuksen Kulttuuriaukiolla Pasilassa Helsingissä. Mukana Petri Laaksonen, Sylvia-kvartetti ja Xaris Finland -tanssiryhmä.
  • Keskiviikkona 21.12. kello 18–19.15 Kauneimpia Joululauluja pääsee laulamaan Espoon Kulttuurikeskukseen Tapiola Sinfoniettan ja Ylioppilaskunnan Laulajien kanssa.
  • Sadoista perinteisistä Kauneimmat Joululaulut -yhteislaulutilaisuuksista saa tietoa luterilaisten seurakuntien tapahtumakalentereista ja osoitteesta kauneimmatjoululaulut.fi