Katri Kuusikallio valittiin USKOT-foorumin toiminnanjohtajaksi

 

Kuva: USKOT-Foorumi

USKOT-foorumi kertoo ilmoittavansa ilolla, että uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu teologian maisteri Katri Kuusikallio.

Katri Kuusikallio on toiminut aikaisemmin Järvenpään seurakunnassa pappina. Vuosina 2013-2016 hän toimi Tansaniassa Suomen Lähetysseuran lähettinä. Hän aloittaa työnsä USKOT-foorumilla 15.8.

Kuusikallio haluaa työssään rakentaa yhteyttä eri tavoin uskovien ihmisten välille. Hänen mielestään uskonnonvapaus ja yhteistyö lisäävät yhteisöllisyyttä ja yhteiskuntarauhaa.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

– Olen jonkin aikaa unelmoinut, että saisin olla työssä nimikkeellä ”rauhanrakentaja”, ja uusi työ on aika lailla juuri sitä, Kuusikallio kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.

Kuusikallio on kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta laajasti. Hän toimii Armon vihreiden puheenjohtajana edistäen aktiivisesti positiivista uskonnonvapautta ja asiallista uskontokeskustelua. Järvenpäässä hän toimii luottamustehtävissä kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen varajäsenenä ja hyvinvointilautakunnan jäsenenä.

Järjestön mukaan toiminnanjohtajan haku herätti suurta mielenkiintoa ja tehtävää haki paljon ihmisiä. USKOT-foorumi työskentelee yhteiskuntarauhan puolesta edistämällä uskontojen välistä yhteistyötä ja keskinäistä kunnioitusta. Tällä hetkellä foorumi edustaa kolmea uskontokuntaa: kristinuskoa, islamia ja juutalaisuutta. Foorumi aikoo kuitenkin lähiaikoina muuttaa sääntöjään niin, että mukaan toimintaan on mahdollista ottaa myös muita vakiintuneita uskontokuntia edustavia yhteisöjä.

 

 

 

Aiheet