Uutiset: Intialainen Vishal Mangalwadi toivoo länsimaiden palaavan koulujensa ja yliopistojensa kristillisille juurille

Katajaisen Kansan Ville Myllykoski työsti Toivon laulujen suosikin

 

Radio Dein musiikkipäällikkö Antti Suonio (vas.) ja ohjelmajohtaja Kai Kortelainen (oik.) onnittelivat Ville Myllykoskea suosikkikappaleesta.

Ville Myllykosken sävellys ”Meillä on toivo” nousi yleisön suosikiksi lauantai-iltana julkaistun Toivon lauluja -levyn sävellyksistä. Kristiina Braskin tulkitsema kappale voitti Radio Dein järjestämän yleisöäänestyksen.

Jiffel Music Group ja Universal Music julkaisivat Kuopion kirkkopäivillä moderneja hengellisiä lauluja sisältävän Toivon lauluja -albumin juhlavassa konsertissa, jossa esiintyivät kaikki levyllä mukana olevat artistit. Kuopion Musiikkikeskuksessa hengellisen musiikin tulkinnoillaan koskettivat Laura Voutilainen, Jore Marjaranta ja Kristiina Brask sekä syöpähoitojen jälkeen artisti-työelämään paluun tehnyt Riki Sorsa.

Radio Dein kuuntelijoilla oli mahdollisuus äänestää oma suosikkinsa uusien Toivon laulujen joukosta jo etukäteen. Kuuntelijoiden suosikiksi nousi nuoren säveltäjän Ville Myllykosken kappale Meillä on toivo.

Dei  Eurovaalit neliöb. 7.5.-3.6.

– On suuri kunnia, että sain lauluni levylle, jossa esiintyy Suomen eturivin tulkitsijoita. Yleisöäänestyksen voitto oli melkoinen yllätys, iloitsi Ville Myllykoski kuullessaan yleisöäänestyksen voitosta.

Lauluntekijä kertoo tehneensä kappaleita aikaisemmin pääasiassa oman yhtyeensä, Katajaisen kansan, käyttöön. Nuori muusikko soittaa koskettimia kristillistä reggaeta soittavassa helsinkiläisyhtyeessä. Myllykoski nähdään usein musisoimassa myös Mikael Agricolan kirkossa Helsingissä, jossa hän palvelee keskiviikkoisin iltamessussa Agricolan housebandissa.

Toivon lauluja -levyllä Meillä on toivo -laulun esittävä Kristiina Brask uskoo kappaleella olevan annettavaa erityisesti rohkaisua ja voimaa kaipaaville.

– Kaikki tarvitsevat toivoa. Jotkut hakevat sitä filosofiasta, toiset joogasta. Tällä levyllä kristillinen usko on toivon lähteenä, Brask sanoo.

Toivon lauluja -albumin ensimmäinen single Yksi aina valvoo kuullaan myös leppävirtalaisen laulajan tulkintana. Raita jaetaan radioasemille ensi viikolla. 

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)