Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo: Kolehtipäätöksiä ei saa käyttää kiristyskeinona

 

KUVA: Petri Vähäsarja

Kirkkohallitus tarkentaa 25. 5 pidettävässä täysistunnossaan ohjeita päiväjumalanpalveluksen kolehtikohteista. Kevään aikana käyty keskustelu, yhteydenotot ja nettiadressit ovat asian taustalla. Jatkossa kolehtia anovan järjestön tulee ilmoittaa kolehtikohde nykyistä tarkemmin.

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo toteaa, että kolehtipäätöksiä ei saa käyttää kiristyskeinona.

Kolehtia myönnettäessä tarkastellaan järjestön tai yhteisön vaikuttavuutta kirkon sisällä. Tätä arvioitaisiin muun muassa sen perusteella, kuinka monen seurakunnan kanssa anojalla on säännöllistä yhteistyötä.

Samoin järjestön ja sen tekemää työtä ja sen merkitystä kirkolle arvioidaan kokonaisuutena eikä yksittäisten mielipiteiden tai toimintojen perusteella.

SEKL neliöb. 7.-13.10.

Päiväjumalanpalveluksen kolehdin arvon mukaista ei ole käyttää kolehtipäätöksiä ”kiristyskeinona” yksittäisistä seikoista, esityksessä todetaan.

”Erityisesti lähetysjärjestöjen osalta kokonaisvaltaisena arviointiperusteena voidaan oikeutetusti pitää kirkon lähetysstrategian yleisperiaatteiden noudattamista. Kaikki nykyiset kirkon viralliset lähetysjärjestöt ovat kirkon lähetystyön toimikunnassa ilmaisseet hyväksyvänsä periaatteet,” esityksen perusteluissa sanotaan.

Toukokuun istunnossa hyväksytään kolehtien myöntämisperusteet, tarkemmat päätökset kohteista tehdään syyskuussa.

Kirkkohallitus määrää viralliset kolehtipyhät. Kirkkolain mukaan määräystä tulee päivälleen noudattaa, ellei ole erityisen painavaa syytä siirtää kolehtia toiselle pyhäpäivälle. Kokonaan keräämättä jättäminen on kirkkolain vastaista. Kirkolla on seitsemän lähetysjärjestöä

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie