Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kansanlähetysopiston tapahtumien kävijämäärät kasvussa

 

Hausjärven Ryttylässä sijaitsevan Kansanlähetysopiston tilat ovat alkaneet käydä pieneksi viikonlopputapahtumien kävijämäärien kasvaessa. Esimerkiksi loppukesän Life-leirin liki 400 osallistujaa täytti opiston tilat äärimmilleen. Viime viikonlopun perheille suunnattuun Paras perintö –tapahtumaan eivät kaikki halukkaat edes mahtuneet.

Yhtenä syynä tapahtumien suosioon pidetään yhä monipuolisempaa lasten huomioimista tapahtumien yhteydessä. Kansanlähetyksen kotimaisen työn aluekoordinaattori Mika Tuovinen on ollut ideoimassa ja suuntaamassa järjestön resursseja toimintaan, jossa myös lapsille on omaa ohjelmatarjontaa.

– Ajatus näissä meidän tapahtumissa on, että koko perheen voimin voi tulla mukaan. Korostamme sitä, että kullekin ikäryhmälle tulee tarjota sille sopivaa hengellistä opetusta, Tuovinen kertoo.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Viime viikonloppuna Ryttylän Lähetyskeskuksessa Paras Perintö -tapahtumaan osallistui yli kaksisataa henkeä. Lapsia oli mukana noin 80 henkeä. Paras perintö on uusimpia tulokkaita Kansanlähetyksen tapahtumatarjonnassa. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille ikään ja siviilisäätyyn katsomatta, niin perheellisille kuin perheettömille.

– Kun yhteiskunnan arvot kovenevat, kristityt tarvitsevat tukea ja opetusta, jotta he voivat tuoda esille omaa uskoaan, Tuovinen toteaa.

Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen Lähetyskeskus sijaitsee Hausjärven kunnassa, entisen Ryttylän kartanon mailla. Parinkymmenen rakennuksen kiinteistön toimitiloissa on Kansanlähetyksen keskustoimisto, Kansanlähetysopisto asuntorakennuksineen ja luokkatiloineen, kappeli ja lähetysnäyttely.

 
artikkelibanneri Uusi Tie