Kansanedustaja Peter Östman kysyy Suomen menettelytavoista Unescossa

 

Kuva: KD

Israelissa juhlitaan tänään Jerusalemin yhdistymisen 50-vuotispäivää. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Peter Östman, on jättänyt tänään juhlapäivänä hallitukselle vastattavaksi kysymyksen Suomen menettelytavoista Unescossa.

Kysymyksen, joka käsittelee Suomen menettelytapoja Unescon hallintoneuvoston Miehitetty Palestiina -päätöslauselmaäänestyksessä, on allekirjoittanut KD;b eduskuntaryhmän lisäksi Lasse Hautala (kesk), Wille Rydman (kok) ja Harry Wallin (sd).

Ruotsi, joka edusti Pohjoismaita äänestyksessä, äänesti päätöslauselman puolesta. Östman haluaa kysymyksessään selvittää, onko Suomen hallitus antanut tukensa Ruotsin äänestyskäyttäytymiselle.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

–          Päätöslauselma on selkeästi jatkoa Unescon maailmanperintökomitean viime lokakuussa tekemälle päätökselle, joka riistää Israelilta osallisuuden ja historiallisen siteen Temppelivuoren alueeseen. Tuolloin Suomi pidättäytyi äänestämästä. Uusi päätöslauselma kritisoi terävästi Israelin rakennushankkeita Jerusalemin vanhan kaupungin itäosissa, vaatii Israelia kumoamaan kaikki Israelin lainsäädännölliset ja hallinnolliset hankkeet ja toimenpiteet, jotka muuttaisivat Jerusalemin kaupungin ”luonnetta tai statusta” ja kyseenalaistaa Israelin oikeuden rakentaa alueella. Suomi yhtyi nyt tähän kritiikkiin, Östman toteaa.

Unescon hallintoneuvoston päätöslauselma ottaa myös vahvasti kantaa Israelin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.

–          Päätöslauselmassa vaaditaan Israelin ylläpitämää Gazan sulkua lopetettavaksi ja käytetään Israelista politisoitunutta nimitystä ”miehitysvalta”. Päätöslauselma asettuu keskeisessä Israelin turvallisuuteen liittyvässä kysymyksessä Israelin vihollisen puolelle. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei edes kuulu Unescon tehtäväalueeseen. Unescon tehtävänä on kasvatuksen, tieteen ja kulttuurin avulla edistää rauhaa ja kansojenvälistä yhteistyötä. Miksi pohjoismaat asettuivat tukemaan tällaista esitystä, Östman ihmettelee.

 

Aiheet

,