Ihmisiä ja ilmiöitä: Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi” Hyvät: Arabien parissa lähetystyötä tekevä Aaron Ibrahim kertoo miten tehdä vaikutus muslimeihin: ”Elä niin kuin opetat”

Kallion seurakunnan kolehti sittenkin Raamattuopistolle

 

Kirkkoherra Heikki Ahosen päätöksen mukaan Kallion seurakunnassa kannetaan palmusunnuntaina 17.4. kolehti Suomen Raamattuopiston työn tukemiseksi, kuten kirkkohallitus on määrännyt.

Seurakuntalainen.fi kertoi aiemmin, että Kallion seurakuntaneuvosto päätti 28.3. kantaa palmusunnuntain kolehdin Raamattuopiston sijaan Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.

Seurakuntaneuvoston päätös johtui Raamattuopiston suhteesta naispappeuteen ja Älä alistu! -kampanjaan. Päätös oli kuitenkin eriävän mielipiteen jättäneen kirkkoherra Ahosen mukaan lainvastainen.

– Kirkkohallituksen mukaan on selvää, että heidän päätöstään tulee noudattaa. Keskustelin tilanteesta myös parin juristin kanssa, mutta heidän näkemyksensä olivat varsin varovaisia. Kolehdin kantaminen Raamattuopistolle oli lopulta itsenäinen päätökseni, Ahonen selventää tapahtumien kulkua.

Dei, retroäijät, neliöb. 18.-24.6.

– Asia ei alun perinkään kuulunut seurakuntaneuvoston päätäntävaltaan.

Kiista esille myös jumalanpalveluksessa

Ahonen uskoo kolehdin epäämistä esittäneiden seurakuntaneuvoston jäsenten ymmärtävän kirkkoherran päätöksen. Hän toivoo, että tapauksesta selvittäisiin ilman oikaisuvaatimuksia ja valituksia.

– Olen ollut yhteydessä seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajaan, ja hän ymmärtää tilanteen hyvin. Olemme sopineet, että kerron sunnuntain jumalanpalveluksessa sekä epäämistä esittäneiden että sitä vastustaneiden kannat kolehdinkantoon.

– Uskon ja toivon, että voimme seurakuntaneuvostossa jatkaa toimintaamme normaalisti tämän jälkeenkin.

Ahonen on tyytyväinen siihen, että kolehti kannetaan lopulta kirkkohallituksen määräyksen mukaisesti.

­­- Raamattuopisto tekee hyvää työtä, vaikka se ei otakaan naispappeja töihin, hän toteaa.

Kallion seurakunnan jumalanpalveluksissa kannettavan kolehdin suuruus on keskimäärin hieman alle 200 euroa.

 

 
Artikkelibanneri perussanoma