Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Kaikkien aikojen ruotsalaishitti

 

Ruotsalaiset ovat tehneet monta menestyshittiä. Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Sitä ovat esittäneet laulajalegendat Mahalia Jackson, Elvis Presley ja Johnny Cash. Alkuperäinen teksti alkaa sanoilla ”O store Gud”.

Muuan lähetyssaarnaaja käänsi tämän Luojan ylistyksen englanniksi, ja siitä tuli ”How Great Thou Art”. Kansainvälisen läpimurron sävelmä teki vuonna 1957, jolloin evankelista Billy Graham piti New Yorkissa ristiretken ja George Beverly Shea lauloi kappaleen useita kertoja.

Kyse on siis varsinkin vapaissa suunnissa suosituksi tulleesta laulusta Oi Herra suuri, luoja maan ja taivaan.

Laulun sanat ovat syntyneet jo vuonna 1885. Pastori Carl Boberg sai inspiraation lauluun ollessaan rajun ukkosen keskellä pienellä Oknön saarella Ruotsin itärannikolla. Selvittyään sieltä kotiin mantereelle hän sepitti Jumalan suuruutta kuvaavan laulun. Sanat julkaistiin seuraavana vuonna Mönsteråsin paikallislehdessä. Boberg oli ahkera runoilija, jonka sanoittamia virsiä on Ruotsin kirkon virsikirjassa yhdeksän.

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

Eräiden tietojen mukaan sävel olisi ruotsalainen kansansävelmä, mutta O, store Gud -yhdistyksen puheenjohtaja Ulf Eriksson tietää, että säveltäjä oli skoonelainen matruusi. Mies ei halunnut ottaa kunniaa itselleen eikä hänen nimeään julkistettu. Laulu on äänitetty tuhansina tulkintoina yli 50 eri kielellä.

Pieni Mönsteråsin kunta on syystä ylpeä pastori Bobergin laulusta. Kirkkoa vastapäätä on muistomerkki ja kunnan nettisivuilta voi lukea laulun tarinan.

– Se on niin kaunis. Ja se todella koskettaa, Ulf Eriksson luonnehtii suosiota