Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Juhannuskonferenssi päätetty toteuttaa nettikonferenssina

 

Juhannuskonferenssia vietettiin kesällä 2019 lämpimässä säässä.

Keuruulla Ison Kirjan alueella vuodesta 1993 alkaen järjestetty Juhannuskonferenssi päätettiin huhtikuussa siirtää juhannuksesta elokuun toiseen viikonloppuun. Nyt konferenssi on päätetty peruuttaa ja toteuttaa netin kautta.

Kun Suomen hallitus myöhemmin linjasi, että yli 500 hengen yleisötapahtumien kieltoa jatketaan toukokuun lopusta heinäkuun loppuun asti, alkoi myös elokuun konferenssin järjestäminen näyttää epätodennäköiseltä. Helluntaiseurakuntien kesäjuhlana tunnettu tapahtuma on koonnut parhaimmillaan jopa 30 000 kävijää.

Ison Kirjan COVID-19-varautumisryhmän suosituksesta valtakunnallinen konferenssitoimikunta on päättänyt esittää Iso Kirja ry:n hallitukselle elokuun konferenssin perumista ja sen sijasta nettikonferenssin järjestämistä. Hallitus on hyväksynyt esityksen.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Koronapandemiasta johtuvien voimassa olevien yleisömäärärajoitusten sekä asiantuntijoiden ennusteiden valossa elokuun konferenssilla ei nähty olevan riittävästi toteuttamisen edellytyksiä kaikki turvallisuus- ja talousnäkökohdat huomioon ottaen.

Sen sijaan juhannuksena Isosta Kirjasta tulee nettikonferenssi, joka välitetään UskoTV:n kanavalla. Nettikonffan 2020 ohjelma on tiivistetty juhannusaattoon ja juhannuspäivään, jolloin ohjelma tulee ulos klo 10-20 välisenä aikana. Nettikonffan formaatti koostuu sekä mielenkiintoisesta arkisto-ohjelmasta menneiltä vuosilta että ajankohtaisesta studio-ohjelmasta.

Juhannuskonferenssi täyttää tänä vuonna 75 vuotta ja sen teemana on Rukous. UskoTV:n kanavalla esitettävissä dokumenteissa palataan merkittäviin tilaisuuksiin 1990-luvulta lähtien, jolloin tapahtuma rantautui Isoon Kirjaan. Konferenssin 2020 teema kulkee  ikään kuin tarinana konferenssidokumenttien kautta.

Konferenssistudiolla on muun muassa henkilöhaastatteluja ja huumorilla höystettyjä kisailuja. Studiolla pyritään interaktiivisuuteen yleisön kanssa. Yksi tavoite on kerätä nettikonferenssin kautta varoja Iso Kirja -opistolle, joka on joutunut koronan vuoksi taloudellisesti ahtaalle.