Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Juhani, Jumalan antamien laulujen kirjoittaja

 

Juhanin promokuva

Maata näkyvissä -festareilla esiintyi lauantai-iltana Juhani, jonka esikoisalbumi julkaistiin samana viikonloppuna. Mutta kuka onkaan tämä uudehko laulajalupaus?

Musiikki on kulkenut Juhanin mukana koko elämän ajan. Lapsena kuvioissa olivat muskari, musiikkiluokat ja kuoro. Omien laulujen tekeminen ja esiintyminen on vain muutaman vuoden vanha juttu.

– Kaikki lähti siitä, kun omia biisejä alkoi vaan tulla, ja samalla alkoi ymmärtämään, että tätä varten mä olen olemassa. Tuli sellainen olo, että tämä on mun kutsumus, hän kertoo.

Dei  Eurovaalit neliöb. 7.5.-3.6.

Sen jälkeen Juhani on kokenut musiikinteon omana juttunaan. Välillä on ollu jopa pakottava tarve tehdä uusia biisejä ja jatkaa eteenpäin. Siitä on tullut elämäntapa ja se on taito, jonka Jumala on Juhanille suonut.

Musiikkiuran aikana Juhani on kokenut myös kasvaneensa ihmisenä. Hänen mielestään jokaisella ihmisellä on hyvä olla kasvun tukena jokin itseilmaisun tapa. Hänelle se on musiikinteko.

– Jollakin se on urheilu, jollakin piirtäminen tai leffojen katselu. Mulla se on musiikki, ja mielestäni jokaisella olisi hyvä olla jokin väylä itseilmaisuun, Juhani kertoo.

Juhanilla kokee ettei olisi mitään vaihtoehtoista asiaa laulujen kirjoittamiselle. Ne vain tulevat kuin näin olisi aina tarkoitettu olevan.

paagospel_juhani_2
Promokuva

 

Musiikki ja usko kulkevat rinnakkain

Usko on kulkenut Juhanin matkassa koko elämän, pienestä pitäen. Vanhemmat ovat aina vieneet häntä kirkkoon. Ystävien kanssa on mietitty ja juteltu paljo uskonasioista, mutta riparin aikana uskonelämä alkoi kiinnostamaan ihan uudella, erilaisella tavalla.

– Riparilla aloin lukea Raamattua aktiivisesti. Ja sinä kesänä sitä tulikin luettua paljon, hän kertoo.

Kovan sysäyksen musiikintekoon Juhani koki seurakunnan ripari-illassa, kun häntä pyydettiin vetämään muutama biisi. Juhanin mielestä musiikki on ylipäänsä ollut kasvun väline elämässään. Uskossa eläminen ja musiikin tekeminen hänen kohdaltaan ovat kulkeneet rinnakkain. Usko antaa inspiraatiota musiikkiin ja musiikki on tapa ilmaista uskoa. Hänen laulunsa aiheet pohjautuvatkin uskoon, elämään ja Raamattuun. Jumala on kantanut pitkän tien tähän asti, ja kuljettaa tästäkin eteenpäin.

– On jotenkin tosi lohduttavaa, ettei tarvitse itse tietää mitä tekee, vaan kaikessa on Jumalan johdatus mukana. Jumala vie eteenpäin ja se on paras tapa kulkea, Juhani kertoo.

Juttu on lyhennelmä. Lue koko haastattelu Nuotta.comista.