Jouluaatto suosituin kirkossakäyntipäivä

 

Oulun Haukiputaan kirkossa järjestetään yöjumalanpalvelus jouluaattona kello 23 alkaen. KUVA: Matias Partanen / Kirkon kuvapankki

Joulunaikana vietetään kirkkovuoden suosituimpia pyhiä. Jouluaattoillan hartaus on kävijämäärältään ykkösenä useimpien seurakuntien kirkonmenojen tilastoissa. Monissa seurakunnissa on alettu viettää myös erityistä jouluyön messua.

Kristittyjen joulunvietto huipentuu jouluyön messuun, jota vietetään Jeesuksen syntymäyönä. Oulun Karjasilta on yksi seurakunnista, jossa jouluyönä järjestettävästä messusta on tullut suosittu.

– Joulun sanoma puhuttelee, koska siinä Jumala tulee lähelle, läsnä ja vierellä olevaksi. Sanoma koskettaa, sillä se kertoo, että juuri Sinä olet tullut kuulluksi. Jouluyön messussa moni kokee saavansa erityisen kosketuksen Vapahtajan syntymäjuhlaan. Saamme yhtyä ensimmäisen jouluyön enkelten lauluun, Karjasillan kirkkoherra Juhani Lavanko sanoo.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Viime vuonna kaikissa nykyisten Oulun ev.lut. seurakuntien jouluaaton, joulupäivän ja tapaninpäivän jumalanpalveluksissa kävi kaikkiaan liki 11 400 ihmistä.

Selvästi suosituimpia olivat jouluaaton jumalanpalvelukset, jolloin kirkkoon löysi tiensä lähes 9300 ihmistä ja näistä reilu kolmannes jouluyön messuihin.

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)