John Wenrich: Haluan nähdä seurakuntien kukoistavan elinvoimaisina

 

John Wenrich johtaa amerikkalaisen the Evangelical Covenant Church (ECC) -kirkon seurakuntien elinvoimaisuus -työtä. Kuva: ECC

Seurakunnan elinvoimaisuus on puhuttanut Suomen Vapaakirkossa jo parin vuoden ajan. Monet seurakunnat ovat tutustuneet sitä varten kehitettyyn työkaluun ja osa on tunnistanut tarpeen lähteä polulle.

John Wenrich johtaa amerikkalaisen the Evangelical Covenant Church (ECC) -kirkon seurakuntien elinvoimaisuus -työtä. Hän kasvoi rakastavan ja kannustavan uskovan perheen lapsena. Hän oli vain 9-vuotias tehdessään päätöksen seurata Kristusta.
– Olen kiitollinen nuorisopastoreille, jotka opetuslapseuttivat minua ja antoivat johtamisvastuuta, Wenrich kertoo.

Kun hän oli 21-vuotias, hän koki kutsun hengelliseen työhön.
– Olin suuntaamassa liike-elämään, mutta Jumalalla oli muita suunnitelmia varalleni. Vastasin kutsuun myöntävästi ja päätin keskittää elämäni sen ympärille.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Wenrich on utelias ja haluaa oppia jatkuvasti uutta. Hän pitää itseään joukkuepelaajana ja haluaa olla hyvä kuuntelija. Hän ei pelkää myöskään haasteita ja nauttii nähdessään myös toisten johtajien kehittyvän.
– Rakastan seurakuntaa, sillä se on maailman toivo. Suhtaudun evankeliumiin intohimoisesti. Identiteettini on Kristuksessa.

Wenrichin rukoillessa kirkkokuntansa puolesta, yksi sana nousee hänen mieleensä: kukoistava.
– Rukoukseni on, että jokainen pastori, johtaja, seurakunta, toimiala, kaikki alueelliset konferenssit ja jokainen jäsen saisi kukoistaa Pyhässä Hengessä. Meillä on vahva perusta, jolle rakentaa kukoistava, evankeliumiin pohjaava liike, jonka tehtävä on välittää toivoa maailmalle.

Ehdolla uudeksi kirkkokunnanjohtajaksi

John Wenrich on ehdolla the Evangelical Covenant Church -kirkon kirkkokunnanjohtajaksi, joka valitaan kirkon vuosikokouksessa kesäkuussa. Wenrich katsoo, että tämä on osa hänen kutsumustaan.
– Meidän tulee johtaa ja rakastaa Jeesuksen tavoin täynnä armoa ja totuutta (Joh. 1:14, 17). Armo ja totuus ovat kompassin suuntana. Tätä Kristuksen esimerkkiä meidän tulee harjoittaa suunnistaessamme vaihtelevissa olosuhteissa.

– Vaimoni Julien kanssa koemme, että tässä oleminen, tekeminen ja tehtävä tulevat lähemmäksi toisiaan. Ehkäpä Jumala on valmistellut minua tätä aikaa varten, mutta koko kirkon on oltava valmis muutokseen.

Wenrich uskoo, että tulevaisuudessa ECC on kukoistava kirkko sen kaikilla toimialoilla.
– Kukoistavassa kirkossa on korkea moraali, syvää yhteisöllisyyttä ja työ tuottaa hedelmää. Uskon, että tulevaisuudessa olemme kuin hyvin toimiva perhe: rakastamme toisiamme ja sitoudumme aidosti. Nautimme jykevistä teologisista keskusteluista tämän päivän aiheiden äärellä.

Hän uskoo, että ECC:n kasvu jatkuu entistä monipuolisempana eri ikäryhmissä. Uusien seurakuntien istutus on vahvalla tasolla ja nykyiset seurakuntamme ovat terveempiä kuin koskaan aiemmin. Seurakunnat suuntaavat ulospäin sanoissa ja teoissa.
– Uskon, että kansainvälisesti jatkamme yhteistyön syventämistä kumppaniemme kanssa ja toimimme tulevaisuudessa myös maailman haastavimmissa paikoissa.

– Ehkäpä kaikkein tärkein tulevaisuuden kuva on kuitenkin se, että elämme herätyksen ajassa ja Pyhän Hengen voitelussa, Wenrich kuvailee.

Huhtikuun alussa 3.–7.4. Suomen teologinen opisto järjestää konferenssin, jonka tarkoitus on auttaa seurakuntia pureutumaan syvemmälle seurakunnan elinvoimaisuuteen. John Wenrich luennoi konferenssissa.