Joel Nurmelan, 90, itsenäisyyspäivä – ”Isoveljeni katosi rintamalle”

 

Rintamaa kohti marssivat miehet eivät tienneet, että moni jäisi sille tielle. Kuvituskuvassa asemiin siirtyviä sotilaita talvisodan loppuvaiheissa. (SA-kuva)

Johanneksen rakentama sauna on yhä pystyssä kotitilalla. Pommikoneiden ääni ei unohdu.

Joel Nurmelan, 90, isoveli Johannes vaikutti aikanaan pikkuveljensä uskonratkaisuun.

Elettiin sota-aikaa. Johannes piti harvakseltaan yhteyttä kotiin. Johanneksen kirje rintamalta vuonna 1941 puhutteli pientä Joelia. Hän kertoo tehneensä ratkaisunsa osittain kirjeen perusteella.

– Ajattelin, että tätä samaa Jeesus-tietä minäkin haluan käydä, jota Johanneskin kertoi käyvänsä.

Johannes oli näppärä käsistään. Hän rakensi saunan ennen armeijaan lähtöä. Sama sauna nököttää pihapiirissä vieläkin.

Johannes ja toinen veli Sakari olivat Joelille tärkeitä. Johannes oli kymmenen vuotta Joelia vanhempi ja piti Joelia mukanaan askareissa. ”Tuolla se poika on perässä”, Johannes oli tuumaillut töitä tehdessä.

Sota-ajasta Joel muistaa monia tapahtumia.

– Pommikoneet lensivät melkein puiden latvojen tasolla. Niiden ääni ei unohdu.

Isoveljien ollessa sodassa kova työnteko tuli tutuksi nuorelle Joelille. Kotitilalla riitti töitä päivän jokaiselle tunnille. (Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Joel Nurmela viettää nyt rauhallisia vanhuudenpäiviä Joensuussa.
(Martti Havukainen)

 

Johanneksen kohtalo selviää viimein

Sota-aika vaatimuksineen ja vaikeuksineen meni ohi. Johannes-veli jäi sotavangiksi, eikä palannut kotiin enää koskaan.

Veljesten isä kuunteli usein radiosta ohjelmaa jossa kerrottiin sotavangeista.

– Koskaan ei kuulunut mitään Johanneksesta, Joel muistelee.

Sodan jälkeen Nurmelassa tuli käymään sotavankeudesta vapautunut mies, joka esitteli itsensä Johanneksen vankitoveriksi. Miehet olivat sopineet kaukana Araljärven takana sijainneella vankileirillä, että jos toinen menehtyy, jäljelle jäänyt vie viestin toisen kotiin. Näin Nurmelat saivat viimein kuulla, että Johannes oli menehtynyt leirillä koleraan.

 

Herätystä kotikylällä

Joensuun Hukanhaudalla Joel Nurmela on ollut näkemässä helluntailaisuuden syntyä ja kasvua Joensuussa ja muualla Pohjois-Karjalassa.

Nyt korkeassa iässä Nurmela tarkkailee elämää edelleen, niin hengellisestä näkökulmasta kuin muutenkin. Tärkeimpänä mielessä on viime keväänä pois nukkunut puoliso Hilja.

Joel syntyi uskovaiseen kotiin. Hänen vanhempansa olivat helluntailaisia ja osallistuivat kuuluisiin Kilvenniemen Kokon tilaisuuksiin.

Juho Kokon suuressa tuvassa pidetyt kokoukset olivat vetäneet runsaasti väkeä 1920- ja 30-luvuilla. Kokon pihapiirissä järjestetyt kesäjuhlat vaikuttivat osaltaan valtakunnallisen kesäkonferenssin syntymiseen.

Samaisella Kilvenniemen tilalla vuonna 1928 oli perustettu Kristuksen seurakunta Lehmossa, josta myöhemmin muotoutui Joensuun helluntaiseurakunta.

Vuonna 1947 18-vuotias Joel oli mukana tupakokouksessa Joensuun lähellä sijaitsevan Haapajärven rannalla.

– Halusin mennä kasteelle kun järvessä oli kirkas vesi.

 

Lähetystyö teki vaikutuksen

Joel aloitti varusmiespalvelun Hennalassa 1949. Aseettomana sotilaana hän työskenteli varusvarastossa. Hänelle tarjottiin vakituista työtä varusvarastossa palvelusajan päätyttyä, mutta työt kotitilalla kutsuivat.

Joel löysi Hennalan aikaan Lahden helluntaiseurakunnan rukoushuoneen ja kävi siellä tilaisuuksissa. Kerran hän pyysi varusmiestoverinsa kokoukseen. Tämä luovutti elämänsä Jeesukselle tuossa tilaisuudessa. Miehet pitävät yhteyttä edelleen. Joel suunnittelee käyntiä ystävänsä luo Kiteelle lähiaikoina.

Joel ja Hilja-vaimo jatkoivat aikanaan kotitilan viljelyä. Perheeseen syntyi kaksi lasta, Heikki ja Pirjo, jotka molemmat asuvat Joensuussa. Perhe on kasvanut jo neljänteen sukupolveen, Joelilla on neljä lastenlasta ja neljä lastenlastenlasta.