Ihmisiä ja ilmiöitä: Marita ja Markku Kulmala: Avioliittoleiri muutti elämän tärkeysjärjestyksen   Elämäntaito: Aatelisnaiset auttajina – kolme tarinaa siitä, miten ylhäiset syttyivät diakonialle

Israelissa pitkään asunut Benjamin Turkia: Näen profetioiden toteutuvan

 

Etelä-Karjalassa syntynyt Benjamin Turkia opettaa viikoittain Raamattua eri seurakunnissa.
– Israelissa messiaaniset, uuden liiton uskovat, ovat samalla puolella pienistä ajatuseroista huolimatta. Se on hyvin yksinkertaista.
Israeliin Turkia muutti Yhdysvalloista koettuaan siihen kutsumuksen yhdessä amerikkalaisen vaimonsa kanssa. Kuva: Benjamin Turkian kuva-arkisto

35 vuotta Israelissa asunut raamatunopettaja Benjamin Turkia uskoo monien Vanhan Testamentin profetioiden toteutuvan ajassamme. Globalisaation pyrkimykset sulauttaa Israel ja Arabimaat yhteisten sopimusten avulla, on kivulias prosessi.

Lokakuun 7. Päivän tapahtumat saavat Jerusalemissa asuvan raamatunopettaja Benjamin Turkian murheelliseksi. Hamasin hyökkäys juuri Jom Kippur-sodan alkamisen 50-vuotispäivän aikaan, oli tavallisille israelilaisille täysi yllätys.

– Olemme täällä tottuneet luottamaan tehokkaaseen rajavartiostoon, armeijaan ja tekoälyyn, jota käytetään puolustuksessa. Ajatus yllätetyksi tulosta oli täysin mahdoton. Ihmiset ovat vihaisia ja shokissa. Miten tällaista voi tapahtua? Turkia avaa.

Kirkkorekry neliöb. 29.4.-12.5.

Vastausten aika ei kuitenkaan ole nyt. Lopullisiin puolustuksen epäonnistumisen syihin pureudutaan vasta, kun sota on ohi.

Sota ja rauha limittäin

Jerusalemissa järkyttyneet kaupunkilaiset elävät päällisin puolin tavallista arkea. Kaupat ovat auki ja väki kiiruhtaa töihin.

– Aurinko paistaa, voi mennä ystävien kanssa katukahvilaan. Kun tulee hälytys, ihmiset menevät suojaan. Raja-alueilla tilanne on tietenkin toinen. Sieltä ihmisiä on evakuoitu, eikä kukaan nuku rauhassa rakettien vuoksi.

Kun tulee hälytys, ihmiset menevät suojaan.

Turkia kertoo Hamasin terroristien väkivallan olleen niin rajua, että sen kuvitteleminen on tavalliselle ihmiselle lähes mahdotonta.

– Teot ovat kauhutekoja, joita tehdessään monet terroristit ovat olleet vahvojen huumeiden vaikutuksen alaisina. Aivan kuten natsitkin. He menivät etenpäin kuin eläimet. Hamasilaiset raiskasivat vaimoja miestensä edessä, vauvoja poltettiin uunissa kuoliaaksi ja isiä murhattiin.

Lähtölaukauksena Abrahamin sopimus

Nykyisten tapahtumien Turkia ymmärtää juontavan Abrahamin -liiton sopimukseen, jonka Israel ja useat arabimaat allekirjoittivat  2020. Diplomaattisessa ja historiallisessa liittoutumassa Israelin kanssa on osallisena esimerkiksi Bahrain ja Yhdistyneet Arabiemiraatit.

– Israel odottaa, että Saudi-Arabia solmisi sen kanssa rauhanomaiset suhteet. Saudi- Arabia puolestaan odottaa Israelilta askeleita rauhansopimukseen Palestiinan kanssa.

Tämä edistäisi Maailman talousfoorumin luotsaamaa Agenda 2030- ohjelmaa. Se ei kunnioita Raamatun Jumalaa, vaan päinvastoin, Turkia toteaa.

Messias kolkuttaa ovella

Abrahamin -liiton sopimukseen sisältyy viitteitä Israelin valtion jakamisesta Israelin ja Palestiinan kesken. Luvatun maan jakaminen kahteen valtioon sotii Turkian mukaan Israelin hengellistä olemusta vastaan.

– Ymmärrän niin, että lähitulevaisuudessa Israel ajetaan nurkkaan ja painostetaan rauhansopimukseen, jossa se joutuu tekemää myönnytyksiä Raamatun sanaa vastaan.

Raamattua opettaessaan Turkia selittää tätä tapahtumaketjua viittaamalla Vanhan Testamentin profetioihin, jotka ovat Jesaja 8: 9-10, Jesaja 28: 14-20, Daniel 9:27 ja Joel 3:2.

Uskovia hän kehottaa valvomaan.

– Elämme aikaa, joka on samalla valoisa että vaikea. Tilanne on kuin kymmenellä neitsyellä, jotka menivät ylkää vastaan. Kaikilla ei ollut öljyä astioissaan.

Pelon kylvämisen sijaan hän rohkaisee:

– Messias kolkuttaa kohta ovella. Voitto, jonka Hän tuo tullessaan on suurempi kuin mikään muu. Pysytään lähellä Jumalaa ja pidetään hänen käskynsä rakkauden kautta. Eletään hänen rakkautensa kentässä, tutkitaan Sanaa ja ylistetään.