Ihmisiä ja ilmiöitä: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen: Iloa ja elinvoimaa ikävuosiin

Into seurakuntien perustamiseen heräämässä

 

Perustin seurakunnan

Hengellisten piirien start-up-yrittäjät kokoontuivat ja totesivat, että työtä on vielä paljon jäljellä.

Joukko seurakunnanistuttajia kokoontui 27. maaliskuuta Suhe-seurakuntaan Helsinkiin vaihtamaan ajatuksia uusien yhteisöjen synnyttämisestä. Seminaariin osallistui viitisenkymmentä ihmistä.

Suhe-seurakunnan Vantaan hanketta vetävä pastori Marko Martiskainen ei vielä puhuisi Suomessa suoranaisesta seurakunnanistutusliikkeestä – tapauksia on sen verran vähän.

Dei, suomigospel, neliöb. 11.-17.6.

Tarpeen Martiskainen kuitenkin tunnistaa.

– Esimerkiksi Suhe tavoittaa tällä hetkellä 0,5 promillea pääkaupunkiseudun väestöstä. Olemme vasta hiljattain tajunneet, että jos haluamme vaikuttaa, se ei yhdestä paikasta käsin onnistu.

Suhella on Tikkurilan lisäksi istutusprojekti Espoon Leppävaarassa.

Vapaakirkollista Kallion Vapis -seurakuntaa luotsaava pastori Tommi Ahonen uskoo, että kokoontumisia aiheen ympärillä tarvitaan.

– Todellisuus on se, että me emme oikein osaa tätä istutushommaa vielä Suomessa. Ainakaan siten, että se olisi suunnitelmallista, monistuvaa ja kasvavaa. Tulee hyväksyä nämä tosiasiat.

– Uusia istutuksia ja projekteja tulee koko ajan, mutta tarvitsemme foorumin missä voimme oppia toisiltamme ja kehittyä yhdessä, Ahonen sanoo.

Ihmisten tavoittaminen aina vaikeaa

– Seurakunnan istuttaminen on hyvä tapa kanavoida pioneerihenkisten ihmisten lahjat ja into. Muuten he kyllästyvät ja aiheuttavat ongelmia vakiintuneissa seurakunnissa, joita johtavat usein turvallisuushakuiset pastorit, pastori Ari Puonti Vineyard-kirkosta provosoi.

Seurakunnanistuttajat tuntuvatkin olevan hengellisten piirien start-up -yrittäjiä. Intoa ja puhetta riittää, vaikka kaikki myönsivät oman työn olevan vasta alkumetreillä. Ihmisten tavoittaminen seurakuntapiirien ulkopuolelta näyttää olevan uusille seurakunnille melkein yhtä haastavaa kuin vanhemmillekin.

– Seurakuntaistutuksesta kiinnostuneet ovat yleensä innovatiivisia yrittäjähenkisiä ihmisiä, jotka kuitenkin haluavat tavoittaa uusia ihmisiä Jeesukselle, Tommi Ahonen kuvailee.

– He pelkäävät enemmän paikalleen jämähtämistä kuin oman projektinsa epäonnistumista.