Indonesian kristitty ex-kuvernööri Ahok on vapautettu

 

(Kuva: Open Doors International)

Jakartan entinen kuvernööri Basuki Tjahaja Purnama, joka tunnetaan nimellä Ahok, vapautui vankilasta 24.1. Hän vapautui neljä kuukautta etuajassa. Ahok kärsi lähes kaksi vuotta toukokuussa 2017 langetettua tuomiota jumalanpilkasta.

Vankilan ulkopuolella Länsi-Jaavalla isää odotti vanhin poika Nicholas ja pieni ryhmä ex-kuvernöörin kannattajia. He kunnioittivat Ahokin Katolisen UCAN-uutispalvelun kautta välittämää vetoomusta “järjestyksen säilymiseen ja yhteiseen hyvään”.

“Ahok pääsee viimein takaisin perheensä luokse vankilasta, minne hänen ei olisi pitänyt edes joutua. Hänen tuomionsa muistuttaa Indonesian epäoikeuden-mukaisesta jumalanpilkka-laista. Sen perusteella vähemmistöt ovat vaarassa”, kommentoi Elaine Pearson Human Rights Watch (HRW) -järjestöstä.

Sansa syyskeräys artikkelin alle

Vuodesta 1968 yli 150 ihmistä on vangittu ja vuonna 2018 ainakin kuusi ihmistä on tuomittu tämän lain perusteella, organisaatiosta kerrotaan.

Massaprotestien merkitsemä

Kristittyä, kiinalaistaustaista Ahokia vastaan nostettiin syyte jumalanpilkasta joulukuussa 2016, jolloin hän oli uudelleen ehdokkaana Indonesian pääkaupungin kuvernööriksi.

Toukokuussa 2017 oikeuden langettava jumalanpilkkatuomio perustui videoon. Siinä Ahokin näytettiin syyttävän poliittisia vastustajiaan Koraanin käyttämisestä, etteivät muslimit uskaltaisi äänestää häntä. Viedota oli peukaloinut jakartalainen kommunikoinnin professori Buni Yani. Professori todettiin syylliseksi vihapuheesta ja vangittiin marraskuussa 2017.

Huolimatta uudesta todistusaineistosta ja professorin tuomiosta, entisen kuvernöörin vetoomus hylättiin Korkeimmassa oikeudessa.

Ahokin tapauksesta muodostui malliesimerkki, miten äärimuslimiryhmien lietsomat massaprotestit vahvistavat vähemmistöuskontojen eriarvoisuutta Indonesiassa, maailman muslimienemmistöisimmässä valtiossa.

Kristityn ex-kuvernööri Ahokin kirjoittama lausunto julkaistiin ensimmäiseksi World Watch Monitorissa.

Lähde

Indonesia on World Watch List 2019 sijalla 30. Lue lisää.

 
Lahjoita A