Hoosianna innoittaa jälleen lauluntekijöitä

 

Tämän adventin puhutuimpia joululauluversioita on ollut Kerkko Koskinen -kollektiivin Hoosianna, jossa perinteinen Hoosianna-laulu on sovitettu uudella tavalla.

Samasta teemasta on inspiroitunut myös nuorempiin lauluntekijöihin kuuluva Piia Viitanen yhtyeineen. Viitasen Piia -yhtyeen kappale Eilen luvattiin lunta (Hoosianna) on kokonaan uusi näkemys Hoosianna-teemaan.

Yhtyeen blogissa Viitasen Piia kertoo Eilen luvattiin lunta -kappaleen synnystä.

– Meidän Hoosianna sai alkunsa siitä kun pohdiskelin vuosi sitten mitä voisin soittaa keikalla päivää ennen jouluaattoa, kun mikään olemassaoleva laulu ei tuntunut omaan suuhun sopivalta.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

– Olin istunut koko aamun sohvalla ja tuijottanut ikkunasta harmaata maisemaa, jonka keskellä roikkui lippu puolitangossa. Se jotenkin kylmäsi, ja ajattelin hetken sitä kaikkea mitä kuvittelin niin kovasti tarvitsevani, samaan aikaan kun jonkun elämä pysähtyi hetkeksi. Siinä vaiheessa kun elämä järkkyy, kaikki ylimääräinen katoaa. Siitä syntyi Hoosianna, Viitasen Piia kirjoittaa.

Katso Viitasen Piian musiikkivideo

Kerkko Koskisen Hoosianna

 
Artikkelibanneri perussanoma