Hollolassa ei edes harkita Jipun esiintymisen perumista

 

Myös Jipun tuoreen levyn kansikuva on herättänyt närää.

Juuri uuden levyn julkaisseen Jipun keikka Kouvolan Vappugospelissa peruttiin äskettäin artistin häpeilemättömän televisoesiintymisen johdosta. Seuraava etappi Jipun keikkakalenterissa on niin ikään hengellinen tilaisuus: Sanan, sävelen ja lähetyksen viikonloppu Hollolan seurakunnassa.

Tapahtuman toimikunnassa vaikuttavan Päijät-Hämeen Kansanlähetyksen piirinjohtaja Keijo Vikman ymmärtää Vappugospelin järjestäjien linjauksen mutta haluaa itse toimia toisin.

– Tulimme siihen tulokseen, ettemme halua olla ensimmäisiä emmekä toisia kivenheittäjiä tässä asiassa.  

– Julkisuuden henkilön pitäisi kyllä ajatella, mitä sanoo, mutta Jippu on katunut puheitaan ja todennut, että häntä on ymmärretty väärin. Hän on myös sanonut kunnioittavansa Jumalaa ja tukeutuvansa kristinuskoon, Vikman perustelee.

Dei  Eurovaalit neliöb. 7.5.-3.6.

– Keskustelimme asiasta myös Hollolan kirkkoherra Antti Lahtisen kanssa. Totesimme, että emme me minkään Iltalehden juttujen takia muuta suunnitelmiamme.

Sanan, sävelen ja lähetyksen viikonlopun juontajanakin toimiva Vikman sanoo ymmärtävänsä, että Jippu on monelle nuorelle esikuva, jonka toiminnasta otetaan mallia. Hän huomauttaa kuitenkin, että Hollolassa Jippu ei vastaa tapahtuman teologisesta puolesta eikä opetuksesta.

– Haluan silti jutella Jipun kanssa ennen hänen konserttiaan ja varmistaa, ettei mitään hölmöilyjä tule.

Jippu laukoi Tuomas Enbuske Talk Showssa muun muassa olevansa valmis ”lemmenleikkeihin”  Italian ex-pääministeri Silvio Berlusconin kanssa. Hän totesi myös ”rakastavansa syntiä” ja korosti ettei usko parannuksen tekemiseen.

– Mulla on niin käsittämätön huumorintaju, että tuntuu välillä siltä, ettei mun huumori vaan lähde. Voin sanoa, että 95 prosenttia mun jutuista on täyttä sontaa ja se viisi prosenttia on totta ja se on mun levyllä, artisti kommentoi heitosta noussutta kohua MTV3:lle.

Sanan, sävelen ja lähetyksen viikonloppu järjestetään Hollolan Sovituksenkirkossa 4.-6.5.

Lue myös Vappugospelin järjestäjien kommentit

 
Artikkelibanneri perussanoma