Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Herättäjäjuhlia vietetään tänä vuonna Tampereella Kalevan kirkon ympäristössä

 

Kuva: Sari Savela

Herättäjäjuhlat 6.-8.7. ovat herännäisyyden eli körttiläisyyden suurin vuosittainen tapahtuma, ja ne järjestetään tänä vuonna Liisanpuistossa Kalevan kirkon kyljessä. Viikonlopun aikana juhlille osallistuu arviolta 30 000 henkeä.

Herättäjäjuhlat on yksi suurimmista kirkollisista kesäjuhlista ja samalla juhlat ovat Tampereen suurin kesätapahtuma tänä kesänä. Juhlia vietetään teemalla Lähellesi ikävöin.

Herättäjäjuhlien varsinainen ohjelma, seurat ja sunnuntain messu, järjestetään juhlakentällä Liisanpuistossa. Lisäksi on oheisohjelmaa muun muassa puistoissa ja kirkoissa.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Liisanpuistoon ei pystytetä monista hengellisistä kesäjuhlista tuttua jättitelttaa, vaan juhlat pidetään taivasalla. Juhlien juhlakentällä järjestetään viikonlopun aikana useammat seurat ja sunnuntaina messu, joka myös televisioidaan. Körttien noin tunnin kestävissä seuroissa vuorottelevat lyhyet puheet ja Siionin virret. Seurapuhujiksi ovat lupautuneet muun muassa kansanedustaja, Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtaja Pekka Haavisto, näyttelijä Laura Malmivaara, Tampereen pormestari Lauri Lyly ja Tampereen piispa Matti Repo.

Juhlilla on laaja oheisohjelma, jossa korostuvat erityisesti konsertit. Suojaavat siivet -konsertissa Tuomiokirkossa kuullaan Siionin virsiä, työväenlauluja ja tekstejä vuodelta 1918, esiintyjinä ovat muun muassa Laura Malmivaara, Heikki Hela, Jaakko Löytty sekä näyttelijät Eriikka Väliahde ja Tuomas Juntunen. Konsertti pidetään kahteen kertaan: tiistaina 3.7. klo 19 ja lauantaina 7.7. klo 20.30.

Perjantai-iltana Sorsapuistossa voi osallistua leppoisaan piknik-konserttiin, jossa lauletaan ja laulatetaan monille tuttuja rippikoululauluja vuosien varrelta. Tilkkutäkki-konsertissa esiintyvät muun muassa Jaakko Löytty ja Pekka Simojoki ja monet muut gospel-muusikot Tampereen seudulta.

Muualta saapuvat juhlavieraat majoittuvat hotelleiden ja koulumajoituksen lisäksi telttakylään Kiovanpuistoon Uintikeskuksen lähettyville ja asuntovaunualueelle Sorsapuiston kentälle. Juhlien pysäköintialue sijaitsee Hakametsän jäähallin pihassa, josta on bussikuljetukset juhla-alueelle. Kauempaa tulevia juhlavieraita on kannustettu saapumaan Tampereelle julkisilla liikennevälineillä, mutta juhlaliikenne aiheuttaa varmasti jonkin verran ruuhkia Kalevan ja Hakametsän seudulle.

Juhlien järjestäjinä toimivat Tampereen ev.lut. seurakunnat, Herättäjä-Yhdistys ry ja Tampereen kaupunki. Juhlat toteutetaan pääosin talkoovoimin. Juhlia valmistelemassa on ollut noin pari sataa aktiivia, ja juhlaviikonloppuna erilaisiin tehtäviin etsitään jopa 1200 talkoolaista. Muutaman tunnin talkoovuorosta saa palkkioksi pullakahvit ja t-paidan, pidempään talkoileville tarjotaan myös ruokaa ja majoitusta.