Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Hengen uudistus tahtoo armolahjat keskiöön

 

Piispa Seppo Häkkinen puhui Kirkonrakentajien Foorumissa viime perjantaina Mikkelissä. (Kuva Jukka Hammarén)

Hengen uudistus kirkossamme ry kerää paraikaa varoja ensimmäisen, kokopäiväisen työntekijänsä palkkaamiseen.

Puheenjohtaja Reijo Telaranta kertoo yli 30 vuotta toimineen yhdistyksen palveluitten ja koulutusten olevan nyt niin kysyttyjä, että työvoimaa todella tarvitaan.

– Toivomme, että voimme palkata työntekijän kahden vuoden kuluessa, Reijo Telaranta sanoo.

Hengen uudistus kirkossamme -yhdistys kannustaa sekä seurakuntien työntekijöitä että seurakunnissa muutoin toimivia hengelliseen uudistumiseen. Merkittävää yhdistykselle ovat Pyhä Henki, armolahjat sekä rukous ja yhteys kristillisten kirkkojen, yhteisöjen ja yksityisten kristittyjen elämässä.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

– On tärkeää, että kolminaisuuden kaikki osa-alueet tulevat tasavertaisina esiin. Jumalasta on helppo puhua Luojana. Huomattavasti vaikeampaa on jo kertoa Jeesuksesta, Vapahtajastamme ja sovittajastamme. Pyhästä Hengestä ja armolahjoista kerrotaan kirkossa hyvin vähän, ja ehkä juuri siksi yhdistyksestämme pyydetään eri tilaisuuksiin puhujia, jotka opettaisivat nimenomaan näistä aiheista.

Yhdistys on perustanut erilaisia foorumeita käymään keskustelua ja vaihtamaan kokemuksia.

Kirkonrakentajien Foorumin käy laajapohjaista keskustelua spiritualiteetista ja siihen sisältyvästä karismaattisuudesta luterilaisessa kirkossa. Foorumiin jäsenet kutsutaan ja siihen kuuluu tällä hetkellä nelisenkymmentä henkilöä – esimerkiksi piispoja, lääninrovasteja ja kirkkoherroja. Viimeksi foorumi kokoontui viime perjantaina Mikkelissä.

– Yhteisöjen Foorumi kokoaa puolestaan yhteen mm. erilaisia jumalanpalveluksia järjestäviä yhteisöjä. Vaihdamme ajatuksia ja kokemuksia sekä rukoilemme toistemme puolesta.