Hengen uudistuksen juhlat kokosivat ihmisiä yli seurakuntarajojen

 

– Hengen uudistuksen näky on rakentaa Pyhän Hengen voimassa eläviä yhteisöjä ja lähettää niiden jäseniä maailmaan, kuvaa toiminnanjohtaja Marko Huhtala liikkeen kesäjuhlilla.

Liikkeen toiminnanjohtaja Marko Huhtala tuo esiin, että sen jäsenmäärä ja kesäjuhlien kävijämäärä on kasvanut vuosi vuodelta. Juhlille odotettiin 3000 kävijää.

Hengen uudistus kirkossamme -liikkeen kesäjuhlia vietettiin Riihimäellä 5. – 7.8. Juhlat järjestettiin jo 33. kerran. Liikkeen toiminnanjohtaja Marko Huhtala kertoo, että alun perin juhlat alkoivat ylistyspäivistä. Nyt juhlilla oli mukana ensimmäistä kertaa Praise-tapahtuma, joten tapahtui eräänlainen paluu juurille. Tapahtumassa ylistyksestä vastasivat Verkosto Kollektiivi, Suhelive ja Northwind Collective. Huhtala tuo esiin, että myös juhlien lastentapahtuma toteutettiin tänä vuonna aiempaa laajempana.

Juhlilla oli puhumassa yhteiskristillisessä hengessä myös Hannu Vuorinen vapaakirkosta. Tarjolla oli raamattuopetuksen lisäksi useita kanavia, joissa olivat teemoina muun muassa Unelma seurakunnasta (Marko Huhtala), Aina on toivoa (Salme Blomster) ja Armolahjat ABC (Oiva Salli).

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Viikonlopun kävijämäärä on ollut yleensä sellainen 2000, mutta veikkaan, että nyt tulee 3000 täyteen. Nämä juhlat ovat koko ajan kasvaneet. Se on hengellisessä kentässä tänä päivänä aika harvinainen ilmiö, että joku liike kasvaa, Huhtala pohdiskelee.

Toiminnanjohtaja näkee, että juhlat toimivat yhdyssiteenä samalla tavalla ajattelevien ja kokevien kristittyjen välillä. Ne ovat kanava uusien ideoiden kokeilemiselle ja niiden viemiselle seurakuntiin. Toki paikanpäälle tullaan myös virkistymään. Juhlilla on järjestetty iltaisin myös mahdollisuus rukouspalveluun. Huhtala uskoo, että tämä on luterilaisilla kesäjuhlilla ainutlaatuista.

– Rukouspalvelujonot ovat valtavia. Ihmiset tulevat rukoilemaan yhdessä ja pyytämään rukousta.

Hengen uudistuksen missio on varustaa elävää seurakuntaa

Hengen uudistus on luterilaisen kirkon piirissä vaikuttava karismaattinen ja yhteiskristillinen uudistusliike. Se perustettiin vuonna 1978. Sisarliikkeitä toimii Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.  Marko Huhtala tuo esiin, että Hengen uudistuksen toiminnassa on luterilaisten lisäksi mukana paljon myös vapaakirkkoon kuuluvia, helluntailaisia, katolisia ja joitakin ortodokseja.

Toiminnanjohtajan mukaan Hengen uudistus tunnetaan ennen kaikkea rukouspalvelusta: Sen kautta Suomeen on rantautunut Rukouspalveluliike. Hengen uudistuksen alullepanemia ovat myös Sanan ja rukouksen illat, joita järjestävät nykyisin monet eri toimijat. Lisäksi liikkeen vaikutusta ovat kirkkoihin tulleet esirukouslaatikot.

– Hengen uudistuksen näky on tukea ja rakentaa Pyhän Hengen voimassa eläviä yhteisöjä ja lähettää niiden jäseniä maailmaan.  Rakennamme eläviä seurakuntayhteisöjä ja varustamme ihmisiä siihen, että he lähtevät viemään evankeliumia. Seurakunta myös heijastaa ulkopuolelle, tavallisten ihmisten sekaan, sitä, että Jumala on elävä.

Hengen uudistuksen kesäjuhlillakin toteutetaan liikkeen missiota eli rohkaistaan ja varustetaan ihmisiä sekä autetaan heitä löytämään läheisempi suhde Jumalaan ja oma palvelutehtävänsä seurakunnassa. Huhtala korostaa, että liike rohkaisee ihmisiä olemaan aktiivisesti mukana oman seurakuntansa toiminnassa, palvelemaan sitä armolahjoillaan ja elämään uskoa todeksi sekä seurakunnassa että sen ulkopuolella. Hänen mukaansa kaikki lähtee seurakunnasta.

– Seurakunta on evankeliumin levittäjä, joka lähettää apostolit ja profeetat ja evankeliumin julistajat ja opettajat. Se on kasvualusta ja tausta, mistä käsin toteutuu missio maailmanlaajuisesta lähetystyöstä. Tarvitsemme joka päivä rohkaisua ja kehotusta ja uudistusta, jotta seurakunta voisi olla tällainen.

Hortonomista papiksi ja toiminnanjohtajaksi

Marko Huhtala on naimisissa ja kolmen lapsen isä. Hän on ensimmäiseltä ammatiltaan hortonomi. Mies kertoo työskennelleensä 11 vuotta puutarha-alalla. Sen jälkeen hän lähti opiskelemaan teologiaa, johon oli tuntenut kutsumusta jo nuorena, ja vuonna 2010 hänet vihittiin papiksi.

– Olen edelleen innokas puutarhanharrastaja. Minulla on ruusuja valtavat määrät kotona pihalla ja lisäksi harrastan pelargonioita. Nautiskelen vanhasta ammatista tällä tavalla.

Huhtala on toiminut päätoimisena toiminnanjohtajana Hengen uudistus kirkossamme -liikkeessä neljä vuotta. Liikkeessä hän on vaikuttanut kuitenkin jo toistakymmentä vuotta, muun muassa toimien sen hallituksessa.

– Hengen uudistuksella on ollut hyvin paljon kätilön roolia siinä, että on syntynyt uusia seurakuntakokeiluita. Verkosto on syntynyt alun perin näistä riveistä, samoin Tampereen Palatsi ja Nokia Missio. Ja sitten seurakunnissa on noin 60 nuorten aikuisten yhteisöä, joiden kanssa teemme aktiivisesti yhteistyötä.

Marko Huhtala on toukokuusta lähtien ollut myös Helsingin Munkkivuoren kirkon tiloissa toimivan Verkoston toiminnanjohtaja. Verkosto on vuonna 1999 perustettu luterilainen jumalanpalvelusyhteisö.

– Hieno yhdistelmä Verkostossa on se, että meillä on vakaat luterilaiset juuret ja siihen juurien päälle rakentuu elävä, tässä päivässä elävä seurakunta, toiminnanjohtaja iloitsee.