Helsingin Senaatintorilta pääsee vappuna lentoon

 

Aloittelijan katse harhautuu helposti GA8 Airvan -koneen mittaritaulussa

Helsingin Tuomiokirkon edessä voi kokeilla vapunpäivänä lentotaitojaan. – Vuosittain MAF lentää noin 86.000 lentoa – kone laskeutuu tai lähtee lentoon keskimäärin joka kolmas minuutti, kertoo Mission Aviation Fellowshipin Suomen toiminnanjohtaja Janne Ropponen.

Kolmen minuutin välein on mahdollisuus lähteä ”lentoon” myös Senaatintorilta vappupäivänä, kun Ropponen on lupautunut päästämään halukkaat pienkoneen ohjaamoon. Ilmaan amatöörilentäjiä ei tosin päästetä, sillä MAF-Suomi tuo vapputapahtumaan lähetyslentokoneen ja lentosimulaattorin.

Senaatintorilla voi vappupäivänä tutustua aitoon lähetyslentokoneeseen. Halukkailla on mahdollisuus kokeilla ilmailutaitojaan myös MAF:n lentosimulaattorilla.

– MAF toimii kehitysmaissa turvattomilla ja vaikeakulkuisilla alueilla, missä etäisyydet ovat pitkiä tai maantiet puuttuvat, kertoo Janne Ropponen usein pienkonelentäjällekin vaikeista työolosuhteistaan.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

MAF:n lähetyslentokoneen esittely on osa kristillisen Koko perheen vappu -tapahtuman ohjelmistoa. Senaatintorilla järjestettävään tapahtumaan odotetaan tuhansia osallistujia.

Vappu-tapahtumaan ovat lupautuneet puhumaan sisäministeri Päivi Räsänen ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtaja Marko Huhtala.  Helsingin kaupungin tervehdyksen tuo apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri.

Tapahtuma tarjoaa paljon ohjelmaa erityisesti lapsiperheille. TV:n lastenohjelmista tuttu Pekka Laukkarinen laulattaa yleisöä ja esiintyy Union bändin kanssa. Lavalla nähdään myös Pastorit Areenalla -ryhmä Hannu Grönroosin ja Seppo S. Kososen johdolla. Tuomiokirkossa esiintyvät lasten Jippii-kuoro tanssiryhmä Ilotulitytöt.

Koko perheen vappu järjestetään Helsingin Senaatintorilla vapunpäivänä klo 10-16. Radio Dei lähettää tapahtumasta suoraa lähetystä klo 11-15. Tapahtuman järjestävät Kristityt Yhdessä ry ja Radio Dei yhdessä useiden kristillisten yhteisöjen ja yritysten kanssa.


Lisätiedot: www.kokoperheenvappu.fi

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)