Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Helluntailaiset ottavat etäisyyttä puheisiin piispaboikotista

 

kuva: sxc.hu

Helluntailaisten yhteydenpito evankelis-luterilaisen kirkon ylimpään johtoon jo valmiiksi vähäistä. – Viidesläisillä on oikeus kritisoida omaa kirkkoaan, Klaus Korhonen sanoo.

Helluntailaiset vaikuttajat pitävät normaalien ekumeenisten keskustelupuheenvuorojen esittämistä riittävänä tapana vaikuttaa evankelis-luterilaisen kirkon asioihin.

Julkisuudessa helluntaiherätys on linkitetty niin sanottuun piispaboikottiin, jossa viidesläiset herätysliikkeet ottavat etäisyyttä piispoista Irja Askolaan, Kari Mäkiseen, Wille Riekkiseen, Björn Vikströmiin ja Mikko Heikkaan näiden homomyönteisten
näkemysten vuoksi.
– Viidesläiset ovat kirkon sisäinen ryhmittymä, ja heillä on oikeus esittää vaatimuksia omalle kirkolleen, evankelis-luterilaisen kirkon ja helluntaiherätyksen neuvottelukunnan puheenjohtaja, pastori Klaus Korhonen muotoilee.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Muun muassa MTV3, Helsingin sanomat ja muut suurimmat päivälehdet määrittelivät viime ja toissa viikolla Suomen Helluntaikirkon suhtautuvan boikotointiin ymmärtävästi.
Kimmokkeen määrittelylle antoi Kotimaa24 -verkkosivuston luonnehdinta, jossa ”Suomen Helluntaikirkon puheenjohtaja Vesa Pylvänäinen tekee pesäeron viiteen luterilaisen kirkon piispaan”.

Kotimaan juttu sai sytykkeen Pylvänäisen lausuessa (RV 38), että toiminnallinen yhteys homomyönteisten piispojen kanssa on käytännössä mahdotonta. Toisaalta Pylvänäinen linjasi, että ”ei ole ongelma olla yhteisessä tilanteessa muiden kirkkojen edustajien kanssa. Päinvastoin vuorovaikutus on erittäin suositeltavaa”.

Kiistellyt piispat edustaneet luterilaisia

Luterilaisten ja helluntailaisten neuvottelukunnassa vaikuttavat helluntailaiset jäsenet asetetaan tehtäviin liikkeen vastuunkantajien pääkokoontumisessa, Talvipäivillä tammikuussa.

Neuvottelukuntatyöskentelyssä voi nykytilanteessa ainakin ulkopuolelta nähdä värähtelyä: tähän saakka neuvottelukunnassa on luterilaisten korkeimpana edustajana ollut entinen Turun piispa Kari Mäkinen.

Mäkisen tultua valittua arkkipiispaksi ja jäätyä pois tehtävästä neuvottelukuntaan saattaa olla ehdolla Helsingin piispa Irja Askola. Molemmat piispat ovat tulleet tunnetuksi homomyönteisistä puheenvuoroistaan, ja molemmat löytyvät niin ikään viidesläisten luterilaisten piispaboikottilistalta.

Klaus Korhonen ei halua helluntailaisten osalta enempää värähtelyä synnyttää.
– Me emme voi asettaa vaatimuksia sen suhteen, kenen kanssa keskustelemme. Luterilaiset nimeävät neuvottelukuntaan kenet parhaaksi näkevät.
RV:n saamien epävirallisten tietojen mukaan

Kirkkohallituksesta on tiedusteltu, onko neuvottelukunnan työ menossa jopa katkolle, jos Irja Askola istuu saman pöydän ääreen. Korhonen kiistää ehdottomasti, että neuvotteluyhteys katkeaisi.
– Me olemme valmiita keskustelemaan kenen kanssa tahansa. On tietysti päivän selvää, että jos jollain henkilöllä on kristinuskon peruskäsitteistä poikkeavia näkemyksiä, syvempää hengellistä yhteyttä ei voi syntyä.

Korhonen toistaa myös aiemmin esittämänsä ajatuksen ”ekumeenisesta takatalvesta”.
– Avioliittokäsityksemme on luovuttamaton. Emme tee siinä kompromisseja.

Nouseeko asia pöydälle?

Neuvottelukunta kokoontuu seuraavan kerran marraskuun alussa.
Helluntailaiset edustajat eivät vielä osaa sanoa, nouseeko piispaboikotti tai homomyönteisyys keskustelupöydälle.
– Voimme pohtia asiaa oman kuntamme sisällä. Kokoontuminen on avoin foorumi tarjoten mahdollisuuden tarvittaessa keskustella mistä tahansa ajankohtaisesta asiasta, neuvottelukunnan jäsen, helluntailaisen Iso Kirja -opiston rehtori Pasi Parkkila kuvaa.

– Neuvottelukunta on käsittääkseni profiloitunut pääasiassa juuri ajankohtaisten kuulumisten vaihtamiseen kummaltakin puolelta ja sitten valittujen teemojen tarkasteluun jälleen molemmilta puolilta. Kyseessä ei käsittääkseni ole mikään ekumeeninen yhteistyöelin, joka automaattisesti ottaisi kantaa tällaisiin asioihin, Aija Paakkunainen sanoo. Paakkunainen toimii Iso Kirja -opiston opettajana.