Helatorstaina muistetaan Kristuksen taivaaseen astumista

 

Kuva: Kirkon kuvapankki/Marco Peretto

Helatorstaita vietetään Kristuksen taivaaseen astumisen muistona 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Tänä vuonna helatorstai on 10.5.

Helatorstai on yksi kirkon suurista pyhistä. Sen merkiksi alttarilla on kuusi kynttilää. Päivän liturginen väri on valkoinen. Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus näyttäytyi maan päällä 40 päivän ajan ennen taivaaseen astumistaan. Helatorstain tapahtumista kerrotaan evankeliumiteksteissä ja Apostolien teoissa.

Helatorstaita on virallisesti vietetty 300-luvulta lähtien. Sen sanoma sisältää lupauksen Pyhän Hengen vuodatuksesta, mikä sitten toteutui helluntaina, jota vietetään kymmenen päivää helatorstain jälkeen.

Piplian neliö

Helatorstaina 10.5. Yle TV1 lähettää Nojatuolikirkon kello 10.00. Asiantuntijaraati Aino-Kaarina Mäkisalo, Martti Nissinen ja Tiia Orpana pohtivat päivän Raamatun tekstejä yhdessä pastori Kaisa Karirannan kanssa. Nojatuolikirkossa on mukana Markku Perttilän Church House Band ja artistivieraana Aija Puurtinen. Ohjelma on seurattavissa myös Yle areenassa.

Yle Radio 1:n jumalanpalvelus tulee Turun seurakuntien Kuusiston kirkosta. Jumalanpalveluksessa saarnaa kappalainen Merja Auer ja liturgina on kappalainen Tatu Kuoppala.

 

Aiheet