Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Hakupalvelu etsii kristilliset nuortenmenot kaikkialta Suomesta

 

Uusi nuorille suunnattu kristillinen hakupalvelu Nuorille.fi on aloittanut toimintansa.

Palvelu etsii kaikkien Suomessa toimivien kristillisten traditioiden nuortentoimintaa.

Palvelun avulla esimerkiksi uuteen kaupunkiin muuttava, matkalla oleva tai muuten uutta etsivä nuori voi löytää muun muassa nuorteniltoja, joissa käydä. Palvelun rakentaneen Uskovaiset nuoret ry:n mukaan idea perustuu työlle, jota nuoret ovat tehneet jo vuosikausia.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

”Facebookin Uskovaiset nuoret -ryhmässä nuoret päivittivät vuodesta toiseen tekstimuotoista listaa Suomen nuortenmenoista. Siitä syntyi idea rakentaa palvelu, jonka kautta toimintaa voi hakea astetta tehokkaammin”, kuvailee Uskovaiset nuoret ry:n toiminnanjohtaja Mikael Elmolhoda.

Palvelu osaa näyttää jokaisesta nuortenmenosta esimerkiksi kellonajat, katuosoitteet sekä lisätietolinkit. Se on myös rakennettu toimimaan yhdenmukaisesti sekä älypuhelimella että tietokoneella.

”Käyttäjä voi myös laittaa näkyviin ainoastaan tietyn tradition, esimerkiksi luterilaisuuden tai helluntailaisuuden kohteet. ’Avaa Mapsissa’ -painikkeen avulla kartan voi puolestaan liittää osaksi puhelimen karttasovellusta”, Elmolhoda kertoo.

Uskovaiset nuoret ry:n mukaan palvelu on nyt ja jatkossa ilmainen  sekä käyttäjille, että hakutuloksissa mukana oleville seurakunnille ja järjestöille. Kuka tahansa voi myös ilmoittaa palveluun uusia tietoja nuorille.fi -sivulla olevan lomakkeen kautta.

”Pääasia, että jatkossa kenenkään nuoren ei tarvitse jäädä tiedon puutteen takia pois kristittyjen yhteydestä”, Elmolhoda toteaa.

Nuorille.fi-palvelun Facebook-sivu.

 
artikkelibanneri Uusi Tie

Aiheet