Häitä suunnitteleville pareille tarjolla Oulussa häämusiikkikonsertti ja Tampereella Hääyö-vihkimistapahtuma

 

Karjasillan kirkossa pidetään pe 12.5. häämusiikkikonsertti. Kuva: Kirkon kuvapankki/Sanna Krook

Oulussa seitsemän seurakunnan kanttorit esittelevät vihkitilaisuuteen sopivaa musiikkia konsertissa 12.5. Helposti vihille pääsee puolestaan Tampereen Hääyö-tapahtumassa 24.5.

Häämusiikki kaikuu Karjasillan kirkossa (Nokelantie 39) perjantaina 12.5. kello kuudelta, kun Oulun seitsemän seurakunnan kanttorit esittelevät vihkitilaisuuteen sopivaa musiikkia. Esimerkiksi suositut Toivo Kuulan, Felix Mendelssohnin, Erkki Melartinin, Richard Wagnerin ja Edward Elgarin häämarssit kuullaan tilaisuudessa.

Häämarssien lisäksi Karjasillalla lauletaan vihkitilaisuuteen sopivia virsiä ja esitellään yksinlauluja. Mukana on esimerkiksi Pekka Simojoen, Toivo Kirkkomäen ja Kari Tikan lauluja.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

– Minulta on toivottu paljon häihin laulua Rakkaus on lahja Jumalan. Hääparit usein pyytävät myös ystäväänsä tai sukulaistaan laulamaan kirkossa, kertoo kanttori Riitta Piippo.

Piipon mielestä kirkkohäihin sopii monenlainen musiikki, jos se on hääparille tärkeää ja merkityksellistä, eivätkä sanat ole uskonnon vastaisia.

– Eräs sulhanen oli kosinut, ja samaan aikaan radiossa oli soinut Scorpionsin Send Me an Angel. Hääpari toivoi laulua osaksi vihkitilaisuutta. Minusta se oli kaunis tarina, ja kappale otettiin ilman muuta mukaan. Eihän kaikkia häämarssejakaan ole sävelletty alun perin kirkkomusiikiksi!, Piippo huomauttaa.

Häämusiikkikonsertin järjestävät Oulun evankelis-luterilaiset seurakunnat. Tapahtuman tavoitteena on antaa häitä suunnitteleville pareille monipuolinen kattaus vihkimusiikista. Myös muut häämusiikista kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan. 

Hääyö-tapahtumissa vihitty jo 375 paria

Keväinen Hääyö kutsuu sanomaan tahdon joukolla. Hääyö järjestetään 24.5. Tampereen Finlaysonin kirkossa ja vihkitilaisuuden jälkeen juhlaväelle on luvassa kakkukahvit Näsilinnan palatsin upeassa Café Milavidassa.

Hääyössä vihitään useita pareja avioliittoon perättäin. Alttarin eteen asettuu samanaikaisesti kaksi paria antamaan lupauksensa.

Tapahtuma on helppo ja edullinen tapa pitää tyylikkäät häät. Seurakunnat hoitaa järjestelyt ja somistuksen kokonaisuudessaan – vihkiparille riittää, kun suorittaa esteiden tutkinnan ajoissa, astelee kirkkoon ja muistaa sanoa tahdon oikeassa kohdassa.

– Pareja on vihitty Hääyö-tapahtumissa jo yhteensä 375 kappaletta. Toukokuun Hääyö tulee olemaan neljästoista lajiaan, ynnää tilaisuudessa vihkivä pastori Jukka-Pekka Ruusukallio.

Hääyöhön voivat ilmoittautua myös toispaikkakuntalaiset.

– Pareja on saapunut vihittäväksi myös Tampereen rajojen ulkopuolelta.  Hääyöhön on matkattu jopa Pohjois-Karjalasta saakka, kertoo Ruusukallio.