Evankelistoja eri tunnustuskunnista kokoontuu elokuussa Ryttylään

 

Evankelistojen yhteyspäivät kokoavat yhteen tavoittavan evankeliointityön tekijöitä eri kirkkokunnista ja seurakuntataustoista. Päivien johtaja evankelista Matti Kari uskoo tunnustuskuntien välisen yhteistyön olevan tärkeää evankelioinnissa tulevaisuudessa.

 

Evankelista Kalevi Lehtisen -90 luvun puolessavälissä käynnistämät päivät ovat koonneet vuosittain eri seurakuntataustoista olevia evankelistoja ja evankelioimistyöstä innostuneita kristittyjä yhteen. Päivien tarkoitus on tukea ja rohkaista evankelistoja, verkostoitua ja etsiä yhteistä näkyä siitä, miten tämän ajan ihminen tavoitetaan evankeliumin sanalla.

Wycliffe neliöb. 1.-31.10.

Evankelistapäivien johtaja ja Kansanlähetyksen evankelista Matti Kari kertoo, että päiville kutsutaan kaikkia, joille tavoittava työ on sydämenasia. Tapahtuma ei ole rajattu ammattievankelistoille, vaikka heitäkin on tapahtuman 17-vuotisen historian aikana käynyt paljon. Kari odottaa tapahtumaan myös nuoria.

Matti Kari uskoo tulevaisuuden missioiden rakentuvan laajapohjaisesti yli kirkkokuntarajojen. Hän tiedostaa teologisten erojen olemassaolon, mutta ei usko sen olevan esteenä tavoittavalle työlle.

– Eihän evankelistat yleensä ole teologisia linjanvetäjiä. Se on opettajien ja paimenten tehtävä vetää linjaa.

Evankelistojen yhteyspäivillä pohditaan Matti Karin mukaan enemmänkin sitä, miten voitaisiin tavoittaa tämän päivän ihmisiä, ja miten he voivat tulla uskoon.

Päivien tarkoituksena on olla myös sielunhoidollisia evankelistoille. Yhdessä rukoilemiselle on varattu Karin mukaan paljon aikaa.

– Hoidettu evankelista on hyvä evankelista.                                         

 

Evankelistojen yhteyspäiviä vietetään Ryttylässä 14.-15. elokuuta 2012. Ks. yhteyspäivien ohjelma.