Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Ennakkotietoja seurakuntavaalien ehdokasasettelusta – kiinnostus ehdokkuuteen pudonnut monilla paikkakunnilla

 

Seurakuntavaalien 2018 teemana on minun kirkkoni.

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu päättyi maanantaina 17.9. Seurakuntavaaliehdokkaiden määrä on alustavien tietojen mukaan vähentynyt monissa suurissa kaupungeissa vuoden 2014 seurakuntavaaleihin verrattuna.

Monilla paikkakunnilla on tapahtunut kuluvan vaalikauden aikana seurakuntaliitos, joka hankaloittaa ehdokastietojen vertailua vuoden 2014 vaaleihin. Liitokset ovat myös vähentäneet valittavien luottamushenkilöiden paikkamäärää.

Suurten kaupunkien ehdokasmäärätilanne

Alustavien ja vahvistamattomien tietojen mukaan Hämeenlinnan seudulla ehdokkaiden määrä pysyy viime vaalien tasolla. Sen sijaan Turun ja Kaarinan sekä Tampereen seurakuntayhtymässä ja Jyväskylässä ja Rovaniemellä ehdokkaita on noin 10 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2014 vaaleissa. Helsingissä ehdokkaita on noin seitsemän prosenttia edelliskertaa vähemmän. Myös Joensuussa ehdokkaita on merkittävästi vähemmän kuin vuoden 2014 seurakuntavaaleissa. Oulussa ehdokkaita on nyt hieman vähemmän kuin neljä vuotta sitten.

SEKL Neliöb. 25.-31.3. MJa

Nuorten alle 30-vuotiaiden ehdokkaiden määrä on kasvanut hieman suurissa kaupungeissa, näin ainakin Oulussa ja Turussa. Turussa noin 12 % kaikista ehdokkaista oli alle 30-vuotiaita.

”Ehdokasasettelu on päättynyt. Vaikka ehdokasmäärät ovat monissa paikoissa pienentyneet, on ilahduttavaa nähdä, että näin moni kirkon kehittämisestä kiinnostunut haluaa antaa aikaansa oman seurakuntansa käyttöön. Seuraava vaikuttamisen paikka on marraskuussa, kun ennakkoäänestys alkaa. Vaalikone aukeaa 8.10. Sieltä voi tutustua oman seurakunnan ehdokkaisiin”, seurakuntavaalien kampanjapäällikkö Hanna Piira sanoo.

Seurakuntavaalit järjestetään 18.11. Ennakkoäänestysaika on 6.-10.11. Äänestysoikeus on 16 vuotta täyttäneillä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenillä. Äänioikeutettuja on seurakuntavaaleissa noin 3 miljoonaa.

Seurakunnilla on tämä viikko aikaa tallentaa ehdokastietoja tietojärjestelmiin. Tarkempia tietoja seurakuntien ehdokasasetteluista saadaan viikolla 39.

Kirkon viestintä