Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Englannin kirkko hyväksyi naispiispuuden

 

Canterburyn arkkipiispa Justin Welby iloitsee päätöksestä. KUVA: Foreign and Commonwealth Office

Englannin anglikaanisen kirkon yleiskokous äänesti eilen 14.7. naispiispuuden puolesta. Edellisellä kerralla, vuonna 2012, ehdotus kaatui täpärästi. Tällä kertaa ehdotukselle tuli riittävä kahden kolmasosan tuki sekä piispa-, pappis- että maallikkojäsenten keskuudessa. Asiasta kertoo muun muassa anglikaaninen verkkolehti Church Times.

Englannin kirkko on avaamassa piispan viran myös naisille. Eilisen yleiskokouksen äänestyksessä 37 piispaa äänesti ehdotuksen puolesta ja kaksi vastaan. Yksi ei antanut ääntään. Papistosta 162 äänesti puolesta, 25 vastaan ja neljä ei antanut ääntään. Maallikoista 152 asettui ehdotuksen taakse, 45 vastaan ja viisi ei antanut ääntään.

Canterburyn arkkipiispa Justin Welby kertoi BBC:lle olevansa iloinen päätöksestä. ”Olen odottanut tätä innolla hyvin paljon ja tämä on valtavan jännittävää.” ”Mutta samalla olen tietoinen siitä, että monet ihmiset kamppailevat tämän päätöksen kanssa.” Welbyn mukaan ympäröivällä kulttuurilla on vaikutuksensa kirkkoon, mutta korosti, että päätös tehtiin teologisin perustein.

IK-opisto Neliöb. 18.-31.3.

Kaikki eivät kuitenkaan olleet vakuuttuneita perusteluista. Chichesterin piispa Martin Warnerin mukaan päätös on vastoin historiallista katolista käytäntöä. Lontoolainen pappi David Houlding puolestaan arvioi Church Timesin uutisen mukaan, että on ”ekumeeninen hinta maksettavana roomalaiskatolisten ja ortodoksisten veljien ja sisarien kanssa: me liikumme eteenpäin ilman heitä.”

Papin virka avattiin Englannin kirkossa naisille vuonna 1993, ja ensimmäiset papit vihittiin seuraavana vuonna.

 

 
artikkelibanneri Uusi Tie