Egyptissä on sairaanhoitajapula

 

Assuanin sairaalaan on juuri valmistunut uusi leikkaussali. Sairaanhoitajia tarvittaisiin Suomestakin.

Kansanlähetys etsii yhdessä EMO:n kanssa hoitoalan ammattilaisia sairaalaan Assuanissa.

Lähi-idässä toimiva kristillinen Evangeliumsgemeinschaft Mittlerer Osten -järjestö (EMO) vietti 29.-30. kesäkuuta vuosijuhlaansa Wiesbadenissa.
– EMOn ylläpitämään sairaalaan Assuaniin on viime aikoina ollut hyvin vaikea saada rekrytoitua uusia sairaanhoitajia eläkkeelle lähtevien tilalle, toteaa vuosijuhlaan osallistunut työalakoordinaattori Elisabet Elo Kansanlähetyksestä.
Hänen mukaansa esimerkiksi Saksan tai Suomen kristityt sairaanhoitajat eivät ole viime vuosina vastanneet Assuanin sairaalan työkutsuun, vaikka esimerkiksi muihin Euroopan maihin kyllä lähtee suomalaisia hoitajia. Hoitajapulaa kuvaa se, että Sudanissa hallinnon taholta vaikeuksiin joutuneesta sairaalasta on siirtymässä jo eläkeikäinen saksalainen hoitaja Assuaniin. Uutena työntekijänä siellä aloittaa kuitenkin pian sairaanhoitaja Puolan luterilaisesta kirkosta.
– Egyptissä sairaanhoitajia on vain vähän. Hoitajan työtä pidetään saastaisena, sillä siinä joutuu ihmisten kehon eritteiden kanssa tekemisiin. Kristitytkään perheet eivät kouluta tyttäriään sairaanhoitajiksi, koska lääkärien tiedetään usein käyttävän hoitajia hyväkseen, eivätkä nämä voi alaisina sanoa mitään vastaan. Siksi tarvitaan myös kristittyjä hoitajia ulkomailta. He voivat osoittaa, että sairaanhoitajat tekevät kunniallista työtä.
Tänä kesänä EMOn työstä Egyptissä jää eläkkeelle kaksi suomalaista hoitoalan ammattilaista.  Tämän jälkeen EMOlla ja Kansanlähetyksellä ei toistaiseksi ole yhteisiä työntekijöitä. Vuodesta 1975 alkaen heitä on ollut kahdeksan.
– Sovimme kuitenkin, että yhteistyömme jatkuu. Pohdimme yhdessä, miten sairaalaan saataisiin uusia työntekijöitä. Tohtori Bahaa Hanna  toivottaa Suomesta tervetulleiksi myös vaikkapa lyhytaikaisiin koulutustehtäviin muun muassa sairaanhoitajat ja lääketieteen opiskelijat, Elisabet Elo sanoo.
EMO harjoittaa Lähi-idässä terveydenhoidon lisäksi muun muassa sosiaalityötä, kummilapsitoimintaa, kieli- ja kirjallisuustyötä, koulutusta ja tutkimusta, sekä tukee kristillistä mediaa.