Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Diakin lehtori: Kampus vaihtuu, opintojen sisällöt pysyvät samoina

 

Diakin Kauniaisten toimipisteen kampusvastaava Sami Ritokosken mukaan uudessa järjestelyssä raamattuopetus ei vähene.

Viime viikon Uudessa Tiessä (33/2015) kerrottiin Diakonia-ammattikorkeakoulun Kauniaisten, Järvenpään ja Helsingin toimipisteiden yhdistämisestä tammikuussa 2016. Uusi kampus sijoittuu Kalasatamaan.

Suomen Raamattuopiston tiloissa vuokralla toimivan Kauniaisten toimipisteen lehtorit siirtyvät myös Kalasatamaan. Kauniaisten toimipisteen lehtori ja kampusvastaava Sami Ritokoski ei näe muutoksella välittömiä vaikutuksia.

Kotimaa Neliöb. 27.3.-2.4.

– Jos ajatellaan opetussuunnitelmaa, opetusta tai kirkon alan opintojen sisältöä, kaikki jatkuu entisellään kampuksen vaihtuessa, Ritokoski toteaa.

Kauniaisten ja Järvenpään toimipisteet ovat olleet pieniä, Kauniaisten toimipiste Diakin pienin. Ritokosken mukaan ainakin osa hakijoista on hakeutunut pienille kampuksille yhteisöllisyyden vuoksi.

– He ovat nähneet positiivisena pienen kampuksen, ja heillä on ollut käsitys siitä, että täällä opiskelijat tuntevat opettajat ja päinvastoin. Näemme, että tämä on ollut meidän yksi vahvuutemme, vaikka ei se ole itsestään selvästi vain positiivinen asia. Siihen voi sisältyä myös haasteita.

– Jos kampuksella on toistasataa opiskelijaa, siinä tutustutaan toisella tavalla. Henkilökunnan ja opiskelijoiden haasteena on, miten isossa massassa voidaan luoda sellaisia ryhmiä ja yhteisöjä, joissa koetaan tuttuutta ja turvallisuutta, Ritokoski sanoo.

Paavalin kirkko uuden kampuksen kotikirkoksi

Kauniaisten toimipisteessä Suomen Raamattuopisto on tarjonnut mahdollisuuden osallistua aamupäivisin järjestettäviin hartaus- ja jumalanpalvelushetkiin neljä kertaa viikossa. Osa Diakin opiskelijoista on tarttunut tähän mahdollisuuteen ja kokenut sen tärkeänä asiana oman hengellisen identiteetin tukemisessa.

– Uudelle kampukselle on tulossa kappeli. Tällä hetkellä mietitään sitä, millaista on se jumalanpalvelus- ja hartauselämä, joka siellä tulee pyörimään. Lisäksi Paavalin kirkko, joka on sillä alueella, tulee olemaan Diakin uuden kampuksen kotikirkko, Sami Ritokoski kertoo.

Ritokoski toivoo, että yhteistyö Raamattuopistoon edelleen säilyy, vaikka kampus siirtyykin parikymmentä kilometriä itään. Tarkkoja suunnitelmia Diakin ja Raamattuopiston yhteistyöstä ei vielä ole.

– Mutta esimerkiksi Raamattuopiston Kristittynä Suomessa -linjalla Diakista on ollut säännöllisesti opiskelijoita harjoittelussa. Siinä on yksi aika luonteva näkökulma yhteistyöhön.

Raamattuopetus ei vähene

Uuden Tien viime viikon jutussa kannettiin huolta raamattuopetuksen vähenemisestä kampusten yhdistymisen myötä. Sami Ritokosken mukaan raamattuopetuksen suhteen ei kuitenkaan ole tulossa muutoksia.

– Opetussuunnitelmat ja toteutussuunnitelmat ovat aivan samanlaiset Kalasatamassa kuin tälläkin hetkellä Kauniaisissa tai Järvenpäässä.

Muutos raamattuopetuksen määrässä on sen sijaan tapahtunut aiemmassa vaiheessa, silloin kun opistotasoisesta nuorisotyönohjaajakoulutuksesta siirryttiin Diakonia-ammattikorkeakouluun, jossa pätevöidytään nuorisotyönohjaajan lisäksi sosionomiksi.

– Raamatun luennointi on vuosien varrella vähentynyt siitä syystä, että kirkon alan opintoihin ei ole enää samalla tavalla käytettävissä aikaa kuin vanhamallisessa nuorisotyönohjaajien koulutuksessa, Ritokoski avaa.

Diakin luennoilla Raamattua esitellään tutkimuskohteena ja käsitellään Raamatun tulkintaa. Vanhan ja Uuden testamentin keskeiset sisällöt käsitellään, mutta kirja kirjalta Raamattua ei käydä enää läpi.

– Tässä kohdalla ei tapahdu sellaista muutosta, että ensi vuodenvaihteen jälkeen tilanne muuttuisi kehnompaan suuntaan. Päinvastoin. Iloitsen nyt kovasti sen tyyppisistä sisällöistä, joissa esimerkiksi opiskellaan, miten Raamattua opetetaan toiminnallisesti. Tehtävänä on ideoida leiri tai muu toiminto, jossa Raamattua opetetaan niin, että siinä on vähintään yksi toiminnallinen elementti mukana. Ne ovat hyvin innostavia juttuja, ja uskon, että monet ovat saaneet niistä kättä pitempää, jota he ovat voineet hyödyntää esimerkiksi kesätöissä, Ritokoski sanoo.

 
artikkelibanneri Uusi Tie

Aiheet

,