Ihmisiä ja ilmiöitä: Nina Åström palaa halusta kertoa Jeesuksesta

Chosen-sarjan tuottajat oikovat huhuja – ”Olisi petollisen virheellistä väittää, että…”

 

Dallas Jenkinsin (vas.) luomaa sarjaa voi katsoa ilmaiseksi osoitteessa thechosen.tv. Kaksi ensimmäistä kautta on tekstitetty suomeksi, ja kolmannen kauden suomennos on tuotantotiimin tarkastettavana. (Chosen)

Myös Suomessa on otettu kantaa Chosenin teologiaan.

Suomen kristittyjä hämmentävät huhut siitä, että Jeesuksen elämästä kertova The Chosen -televisiosarja olisi mormonien tuottama. Yhdysvalloissa huhu alkoi levitä keväällä 2022, kun kävi ilmi, että sarjan jakelijana toimivan Angel Studios -yhtiön perustajat kuuluvat mormonikirkkoon. Lisäksi sarjassa työskentelee joitakin mormonitaustaisia henkilöitä ja toisen tuotantokauden kohtauksia on kuvattu Utahissa, mormonien omistamissa Jerusalem-kulisseissa. 

Suomen helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen tuli tietoiseksi näistä välillisistä kytköksistä jo aloittaessaan sarjan katsomisen. 

SEKL neliöb. 7.-13.10.

– Tutkin Chosenin taustoja teologiaa opiskelevan poikani kanssa ja totesin sisältöjen olevan evankelisen linjauksen mukaisia. Sarja on ollut esillä myös helluntailiikkeen maailmanlaajuisissa foorumeissa, kuten Empowered21-konferenssissa. 

 

E21-konferenssissa esittäytyi muun muassa joukkorahoitusta keräävä Come And See Foundation, joka avasi sarjan tuotantoprosessia. 

– Selvisi muun muassa, että tällä kristillisellä rahoittajataholla on oma teologinen konsulttiryhmänsä, joka tarkistaa sisällön raamatullisuuden. 

Matikainen onkin E21-konferenssin kanssa samoilla linjoilla siitä, että Chosenin suosio on ehdottoman myönteinen ilmiö. 

– Toivoisin, että liikkeessämme ymmärrettäisiin, kuinka loistava evankelioinnin väline sarja on. Siinä evankeliumien tapahtumia on elävöitetty todella upealla tavalla. Kirkollista hypeä on purettu pois ja tuotu esille Jeesus hänen aikalaistensa silmin. Minusta on tullut suorastaan sarjan fani. 

 

Myös Chosenin luoja, ohjaaja ja käsikirjoittaja Dallas Jenkins on kumonnut mormoniyhteyden useaan kertaan ja ilmoittanut olevansa konservatiivinen evankelinen kristitty. Tuotantotiimillä on lisäksi omat teologiset neuvonantajansa: messiaaninen juutalainen rabbi, roomalaiskatolinen pappi ja evankelinen Uuden testamentin tutkija. 

Viimeksi mainittu, Uuden testamentin tutkija Doug Huffman, muistuttaa Faith Bible Church -seurakunnan nettisivuilla muun muassa siitä, ettei mormonitaustaisten ammattilaisten mukanaolo vaikuta sarjan teologiaan. 

”Vaikka The Chosen on tuotettu Hollywoodin ja New Yorkin studiojärjestelmien ulkopuolella, se on kuitenkin ammattimainen televisiotuotanto. Tämä tarkoittaa sitä, että –– The Chosen käyttää ammattimaista televisiohenkilöstöä –– josta jotkut ovat kristittyjä ja jotkut eivät. Olisi petollisen virheellistä väittää, että sarja olisi ’mormonituotanto’.”