C. O. Roseniuksen syntymästä kaksisataa vuotta

 

Carl Olof Rosenius. Kuva: Wikimedia Commons

Hartauskirjailija ja lähetysmies rohkaisi uskonkilvoituksessa ahtaalle joutuneita.

Ruotsalaisen hengellisen johtajan Carl Olof Roseniuksen (3.2.1816–24.2.1868) syntymästä tulee 3. helmikuuta kuluneeksi kaksisataa vuotta. Rosenius on vaikuttanut niin ruotsalaiseen kuin suomalaiseenkin hengellisyyteen merkittävästi. Erityisesti evankelinen ja viidesläinen herätysliike ovat Suomessa saaneet innoitusta Roseniuksen kirjoituksista.

C. O. Rosenius ei ollut pappi eikä hän kirjoittanut ainoatakaan kirjaa. Hän julkaisi Pietisten-nimistä hengellistä kuukausilehteä, jonka kirjoituksista on koottu hänen kirjansa. Suomeksi häneltä on saatavilla teokset Elämän leipää (Sley-Media), Isä meidän (Uusi Tie), Roseniusta nykysuomeksi 3–4 (Kustannus Arkki) ja Roseniusta nykysuomeksi 5–7 (Kustannus Arkki). Perussanoma Oy julkaisi vuonna 2011 Christer Anderssonin kirjoittaman elämäkerran Jumalan sydämen armo: Carl Olof Roseniuksen elämä. Roseniuksen kirjoja on painettu yli kolme miljoonaa kappaletta lukuisilla eri kielillä.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

Kirjallisen toimintansa lisäksi Rosenius oli Jumalan sanan julistaja ja lähetysmies. Hän oli mukana perustamassa sisä- ja ulkolähetysjärjestöä Evangeliska Fosterlands-Stiftelsen vuonna 1856. Rosenius myös runoili ja käänsi virsiä.

Rosenius oli terävä lain ja kirkas evankeliumin julistaja. Rovasti Raimo Mäkelän mukaan Rosenius on erityisesti puhutellut niitä, jotka ovat joutuneet niin sanottuun lain alaisuuteen. ”Roseniuksen sanoma näille ihmisille on yksinkertainen ja syvä, samanaikaisesti helppo ja vaikea: huomion kiinnittäminen Jeesukseen oman itsen sijasta, Jeesuksen etsiminen kaiken kurjan oman vastapainoksi ja sen tilalle”, Mäkelä kirjoittaa Perusta-lehdessä (1/2016).

C. O. Rosenius oli naimisissa Agatha Roseniuksen kanssa ja heille syntyi yksi tytär Elisabeth.

 
artikkelibanneri Uusi Tie