Elämäntaito: Vatikaanin uusi dokumentti listaa ihmisarvon “raskaat loukkaukset” – Ihmisellä on oikeus elämään, ei kuolemaan

Brysselin päärabbi: ”Juutalaisilla ei ole tulevaisuutta Euroopassa”

 

Brysselin päärabbin mukaan juutalaisilla ei ole tulevaisuutta Euroopassa. The Jerusalem Post raportoi Avraham Gigin lausunnosta israelilaisella radiokanavalla.

– Belgialaiset pelkäävät kaduilla liikkuessaan ja ymmärtävät, että he ovat terrorismin kohteena. Juutalaiset rukoilevat kotonaan, eivätkä mene synagogaan, kuten normaalisti. Jotkut myös suunnittelevat muuttavansa Israeliin. Sapatista lähtien koko kaupunki on ollut halvaantuneessa tilassa, kirjoittaa The Jerusalem Post -sanomalehti päärabbi Gigin kommentoineen juutalaisten tilannetta israelilaiselle 103.fm-radioasemalle.

– Synagogat ovat suljetut, mikä on tapahtunut viimeksi toisen maailmansodan aikana. Elämme pelossa ja odotamme ohjeita poliisilta ja hallitukselta. Myös taloudelliset paineet ajavat nuoria Belgian juutalaisia jättämään kotimaansa ja muuttamaan Israeliin. Mielestäni alijan tekeminen Israeliin on tärkeä asia jokaiselle juutalaiselle.

Kalajoen Krist. opisto Neliöb. 8.-21.4.

Brysselin päärabbi tällä viikolla antamat Avraham Gigin kommentit on uutisoitu laajasti keskieurooppalaisissa sanomalehdissä ja verkkomedioissa.

 
Dei, aamuvirkut, artikkeliban 7.2.- (2/2)