Apua annetaan auliisti — ryöstely vihastuttaa

 

Monet Mantan kaupungin taloista vaativat perusteellista korjausta. Surullista, että monet taloista ovat myös käytännössä korjauskelvottomia. Kuva: Teijo Sormunen

Maanjäristys oli pahin Ecuadorissa sitten vuoden 1979. Uhrit tarvitsevat hoitoa ja tukea pitkän aikaa.

Päivien ja tuntien kuluessa sekä jälkijäristysten jatkuessa ihmisten pelko ja turvattomuuden tunne kasvaa. Samoin kasvaa sairauksien riski puhtaan veden puutteen, ruumiiden määrän ja kuumuuden tähden. Alueella on lisäksi lisääntynyt riski hyttysten levittämiin sairauksiin sadekauden aikana. Rikollisuus on nousussa. Koteja että kauppoja on ryöstetty. Väkivaltarikosten määrä on lisääntynyt.

– Pahinta on katsoa ja kuunnella uutisissa pikkukaupunkien ja kylien ihmisten hätää. Apua on tullut kolmeen suurempaan keskukseen, mutta pienempien paikkakuntien raunioilla on kovasti pulaa vedestä ja ruoasta, Joanna Sormunen suree.

Perheniemi Neliöb. 15.-21.4.

Sormunen työskentelee Vapaakirkon ecuadorilaisen Pacto-sisarkirkon (Iglesia Pacto Evangélico del Ecuador) palveluksessa.

Yhteistyötä hallituksen kanssa

Pactolla ja sen FACE-säätiöllä on Ecuadorin hallituksen lupa koordinoida itse oma apunsa. Ilman lupaa paikalle tulevilta avustajilta hallituksen edustajat takavarikoivat lahjoitukset ja jakavat ne omiensa mukana. Tämä tehdään koska monet yksityiset ihmiset ovat aiheuttaneet levottomuuksia yrittäessään jakaa apua.

Avustuskuormia on myös ryöstetty. Se on aiheuttanut paljon kiukkua maassa. Samoin kuin ihmiset, jotka kiskovat kriisialueilla kymmenkertaisia hintoja ruoasta ja vedestä yrittäen rahastaa katastrofilla.

Estääkseen ryöstöjä tapahtumasta Pacto-kirkko on huolehtinut siitä, että heidän avustuskuormansa kulkevat aina poliisien ja armeijan saattamissa avustuskaravaaneissa. Tämä on myös helpottanut pääsyä vaikeimmin vahingoittuneille paikoille.

Apua jaetaan viisaasti

Pienenä tuen antajana Pacto-kirkko on keskittynyt maaseudun pikkupaikkakuntiin, joihin valtion apu ei ole vielä kerennyt ja apua tarvitaan siksi kovasti. Kylien asujamäärät ovat myös tarpeeksi pieniä, jotta autojen kuormista riittää kaikille edes jotakin pientä annettavaa.

Tuhoalueella on kuusi pastoria, jotka ovat koko ajan yhteydessä keskustoimistoon Quitossa ja kertovat tilanteesta, tieolosuhteista, tarpeista ja järjestävät lupia päästä jakamaan apua siellä,  missä sitä eniten tarvitaan.

– On uskomatonta nähdä, miten ecuadorilaiset ovat vastanneet avunpyyntöön. Menimme viime viikolla mieheni kanssa Quitossa kauppaan ostamaan ruokaa ja vettä lahjoitettavaksi. Ostoskeskuksessa oli useampikin piste, jonne saattoi jättää oman lahjoituksensa. Marketissa oli myös paikka kassojen jälkeen, johon pystyi suoraan jättämään ostamansa tuotteen YK:n ruokapankkiohjelmaa varten.

Kaupasta oli ostettu kaikki vesi. Purkitettu sekä muu pitempään kestävä ruoka oli todella vähissä.

– Monet ostivat isoja kärryllisiä ja kantoivat ostoksensa suoraan lahjoituspisteeseen. Itse marketit ja muut yrittäjät ovat myös antaneet oman tukensa, sekä rahassa että tuotteissa. Ihmiset haluavat auttaa, Sormunen iloitsee.

Lue lisää: http://svl.fi/kuumuus-ja-kaatosateet-vaikeuttavat-pelastustoita-ecuadorissa/

 

Aiheet