Elämäntaito: Päivi Niemi: ”Hetken hyvä kannattaa maksimoida” Ihmisiä ja ilmiöitä: Suomen viihteessä kristinusko näkyy useimmiten joko ahdistavana uskontona tai mitäänsanomattomana harrasteluna

Anglikaanisen kirkon piispat vastustavat homofobiaa, mutta pitäytyvät perinteisessä avioliittokäsityksessä

 

Kuvassa Canterburyn katedraali Englannissa. Kuva: Istockphoto

Piispojen uuden raportin mukaan kirkon perinteisen avioliittokäsityksen muuttamiselle ei ole tarpeeksi perusteita. Kirkon on kuitenkin vastustettava homofobiaa ja muututtava hyväksyvämmäksi homoseksuaaleja kohtaan.

Kahden vuoden intensiivisten anglikaanikirkon sisällä käytyjen keskustelujen jälkeen piispojen laatimassa raportissa todetaan avioliiton olevan ”pysyvä ja elämänpituinen yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto“. Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Kotimaa24.

Piispojen raportissa vaaditaan kuitenkin kirkon kulttuurin muuttamista vastaanottavaisemmaksi ja hyväksyvämmäksi homoseksuaaleja kohtaan. Piispojen mukaan kirkko on parannuksen teon edessä liittyen menneisyyden homofobisiin asenteisiin. Homofobiaa vastaan olisikin tulevaisuudessa taisteltava voimakkaammin.

SRO Naistenpäivät neliöb. 25.-31.3.

Homoseksuaaleille papeille ”maksimaalinen vapaus”

Norwichin piispa Graham James avasi piispojen raporttia lehdistötilaisuudessa. Hän tunnusti Raamattu-uskollisuuden ja tradition olevan jännitteessä aina kunkin aikakauden kulttuurin kanssa. ”Mutta en usko, että jos kirkko muokkaisi oppiaan jonkun tietyn ajan trendien mukaan, se tarkoittaisi, että se ilmaisee historiallista uskoaan”, James selittää.

Piispojen raportti  Marriage and Same Sex Relationships after the Shared Conversations esittää, että avioliittoon ja parisuhteisiin liittyvää opetusta tulisi kuitenkin päivittää.

Kirkkolakia ja ohjeistusta olisi tulkittava niin, että se antaa homoseksuaaleille mahdollisimman ”maksimaalisen vapauden” muuttamatta kirkon oppia. Raportissa kerrotaan tämän tarkoittavan papiston saamaa liikkumavapautta yksittäisissä tapauksissa. ”Maksimaalisella vapaudella ei ole määritelmää, mutta se on osa tutkistelua, johon olemme ryhtyneet”, James tarkentaa.

Raportin mukaan kaikkien, jotka hakevat vihkimystä tai nimitystä piispaksi, tulisi vastata elämäntapaan liittyviin kysymyksiin. Kuitenkaan kysymystä henkilökohtaisesta seksuaalisesta suuntautumisesta ei pitäisi esittää. Tällä hetkellä vihkimystä odottavien tai papistoon kuuluvien homoseksuaalien on sitouduttava selibaattiin. Myös silloin, jos he elävät pitkässä parisuhteessa. 

Homoaktivistit raivoissaan

Raportti on saanut osakseen vahvaa kritiikkiä. Homoseksuaalien oikeuksien puolesta kirkon sisällä taistelevat tahot syyttävät raporttia julmuudesta ja pitävät sitä epäonnistuneena. Kirkon merkittävä tasa-arvovaikuttaja Jayne Ozanne sanoo: ”Se, että meitä kohtaan ollaan mukavia ja samalla lyödään meitä, on silti pahoinpitelyä.”

Raportissa ei hänen mielestään oteta kunnolla huomioon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistunutta hengellistä hyväksikäyttöä. ”Vaatimus elinikäisestä selibaatista seksuaalisen suuntautumisen takia ja vain yhdenlaisen raamatuntulkinnan hyväksyminen aiheeseen liittyen on julmaa, epäreilua ja jumalatonta”, Ozanne perustelee.

Konservatiivien huoli

Englannin kirkon sisällä toimiva konservatiivinen järjestö Reform kertoo iloitsevansa avioliittokäsityksen pysymisestä muuttumattomana. Se kuitenkin ilmaisee huolensa ”maksimaalisen vapauden” suhteen. Järjestö syyttää piispoja kompromissiratkaisusta raamatullisen totuuden ja kulttuurin välillä. Järjestön mukaan ”piispat ovat varmistaneet, että teologinen epäjohdonmukaisuus ja tekopyhyys vallitsevat tulevaisuudessakin”.

Tottelemattomuus lisääntyy

Andrew Foreshew-Cain – kirkkoherra, joka meni partnerinsa kanssa naimisiin vastoin kirkon sääntöjä –  uskoo raportin olevan ”täysi epäonnistuminen johtajuudessa”.  Hänen mielestään homoseksuaaleilta kristityiltä vaadittu luottamus on nyt petetty. ”Nyt on aika alkaa itse toimimaan. On annettava se, missä he epäonnistuivat: aito tervetulotoivotus homoseksuaaleille kristityille”, Foreshew-Cain sanoo.

Anglikaanikirkon nykyisen ohjeistuksen mukaan on mahdollista viettää samaa sukupuolta olevien parien kanssa epämuodollista rukoushetkeä. Piispojen mukaan käytäntö tarvitsee selkiyttämistä. Raportissa ei kuitenkaan esitetä mahdollisuutta parien kirkolliseen siunaamiseen.

Raporttia kritisoineet homoseksuaalien oikeuksia ajavat aktivistit ennustavat papillisen tottelemattomuuden lisääntyvän seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä.  Foreshew-Cain uskoo pappien siunaavan homopareja entistä enemmän.

Kirkossa ollaan tietoisia papiston sääntöjen vastaisesta toiminnasta. ”Mutta tottelemattomuutta on paljon vähemmän kuin ihmiset kuvittelevat”, James kertoo. Pappien sääntörikkomuksista huolehtiminen on piispojen vastuulla, ja jokainen tapaus käsitellään yksilöllisesti. 

Piispojen näkemys ei yksimielinen

Piispat ovat laatineet raportin yhteisymmärryksessä, mutta siinä ei esitetä yksimielistä näkemystä. Mielipiteet jakaantuvat myös piispojen keskuudessa. He itse ovat huomauttaneet raportin olevan osa prosessia ennemmin kuin pyrkimys lopullisen päätöksen tekemiseen.

”Tämä ei ole viimeinen sana tässä asiassa. On olemassa todella erilaisia näkemyksiä samaa sukupuolta olevien avioliitoista kirkon sisällä sekä piispojen keskuudessa, perustuen suurimmaksi osaksi erilaiseen ymmärrykseen siitä, miten Raamattua tulisi lukea”, James kertoo.

Hän jakaa näkemyksensä tulevaisuudesta samaa sukupuolta olevien parien vihkimisasiassa: ”On mahdollista, ettei loppua tule koskaan.”