Andrae Crouch konsertoi Suomessa viikonloppuna

 

– Pianisti- ja muusikkourani lähti käyntiin kun isäni päätyi pienen seurakunnan pastoriksi ja hän tarvitsi seurakunnalleen pianonsoittajaa säestämään hengellisiä lauluja, kertoo Suomeen torstaina saapunut baskeripäinen Andrae Crouch. Hän esiintyy lauantaina Keuruulla Iso Soitto-tapahtumassa ja sunnuntaina Helsingissä.

Seurakuntamusiikin innoittamana syntyivät ensimmäiset Crouchin omat sävelet teini-iässä. 60 vuotta myöhemmin gospelkirjastoon on kertynyt yli 300 omaa tuotosta. Niistä eräs tunnetuimpia on ”My Tribute” (Kuinka kiittäisin).

Lauluideoita syntyy edelleen hyvin arkisissa oloissa, vaikka jäätelöä syödessä, naureskelee Suomen suvesta nauttiva Crouch.

IK-opisto, neliöb. 15.-28.4.

– Kotonani on joka paikassa lippuja ja lappuja, joihin olen kirjoittanut riimin pätkän tai sävelkulun.

Kahdeksastoista albumi, The Journey, ilmestyi 69-vuotiaalta nykygospelin isältä keväällä.

Helsingin Saalemissa sunnuntaina illalla Andrae Crouchin mukana on amerikkalaissoittajin vahvistettu Higher Ground Band. Lämmittelijänä toimii TriSis (Hanna-Maria Helenius, Jepa Lambert ja Jonnu Heikkilä) Helsingistä.

 
Dei, herätys, artikkeliban 7.2.- (1/2)